Takaisin artikkelilistaukseen
Keski-Suomen rahasto
Keski-Suomen rahasto tuki tiedettä ja taidetta 581 000 eurolla
13.5.2017

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston 58. vuosijuhla järjestettiin lauantaina 13.5. Toivakassa. Juhlassa julkistettiin ja jaettiin rahaston vuoden 2017 apurahat.

Tänä vuonna hakemuksia oli käsittelyssä kaikkiaan 540 kappaletta, joista määräaikaan mennessä vastaanotettuja työskentely- tai kuluapurahahakemuksia oli 528. Kaikkiaan hakemusten yhteissumma oli n. 8,2 miljoonaa euroa, josta tieteeseen haettiin 4,9 miljoonaa euroa ja taiteeseen 3,3 miljoonaa euroa. Määrällisesti taiteen alojen hakemuksia oli 54 % (291 kpl), tieteen 43 % (232 kpl). Lisäksi 3 % (17 kpl) hakemuksista kohdentui muille aloille, kuten perusopintojen tukemiseen.

Apurahan sai 51 hakijaa tai hakijayhteisöä. Haettujen apurahojen lisäksi jaettiin Oy Wilh. Schauman Ab:n rahastosta hakemuksetta 12 opintostipendiä. Juhlassa esiintyivät näyttelijä Aaro Vuotila sekä runoilija Olli-Pekka Tennilä. Vuosijuhlaesitelmän piti professori Johanna Mappes Jyväskylän yliopistosta otsikolla Tiede ja taide – oksia samasta puusta.

Dosentti, psykol. tohtori Noona Kiurulle myönnettiin 40 000 euron Kärkihankeapuraha nuorten hyvinvointia ja elämänhallintaa käsittelevän Nuorten KOMPASSI -mobiilisovelluksen vaikuttavuustutkimuksen kuluihin.

Tilaisuudessa myönnettiin kaikkiaan 11 kokovuotista työskentelyapurahaa. Niistä tieteen alueille jaettiin kymmenen ja taiteen alueille yksi apuraha. Väitöskirjatyöhön apurahan (24 000 euroa) saivat filosofian maisteri Sirkku Lesonen, yhteiskuntatieteiden maisteri Samuel Lindholm, kasvatustieteen maisteri Heli Muhonen, filosofian maisteri Sanna Ryynänen, filosofian maisteri Jarmo Taskinen sekä filosofian ja terveystieteiden maisteri Pipsa Tuominen. Lisäksi kokovuotisen työskentelyapurahan väitöksen jälkeiseen tutkimukseen (28 000 euroa) saivat filosofian tohtorit Heidi Ahkola, Kristof Fenyvesi, Riitta Hänninen ja Heta Marttinen. Taiteelliseen työskentelyyn kokovuotisen työskentelyapurahan (24 000 euroa) sai kuvataiteilija Jukka Silokunnas.

Taiteellista tai kirjallista työskentelyä sekä väitöskirjatyöskentelyä tuettiin kahdeksalla puolivuotisella apurahalla (12 000 euroa). Apurahan saivat kuvataiteilija Mari Antjärvi, tanssija Saga Elgland, säveltäjä Visa Kuoppala, kirjailija Johannes Lahtinen, tanssija Jaakko Nieminen, kirjailija Eeva-Kaisa Rohas, yhteiskuntatieteen maisteri Tiina Sihto ja filosofian maisteri Kosti Tapio.

Apurahat ja opintostipendit rahoitetaan yleisrahaston ja nimikkorahastojen tuotoista niiden tarkoituksen mukaiseen toimintaan. Tänä vuonna yleisrahastosta jaettiin 360 000 euroa ja jakovuorossa olevista nimikkorahastoista yhteensä 221 000 euroa. Suurimmat nimikkorahastojen osuudet maksettiin Elsa ja Frans Marpion rahastosta, Päiviö Hetemäen rahastosta ja Keskisuomalaisen rahastosta.

Vuonna 1958 perustettu Keski-Suomen rahasto on vanhin Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastoista. Suomen Kulttuurirahasto on merkittävä yksityinen kulttuuria tukeva säätiö, jonka omaisuus on karttunut yksityisten ja yhteisöjen tekemien lahjoitusten turvin. Toiminnallisesti Suomen Kulttuurirahasto jakautuu keskusrahastoon ja 17 maakuntarahastoon.

 

Lisätiedot:

Keski-Suomen rahaston asiamies Antti Niskanen, etunimi.sukunimi@skr.fi

 

Keski-Suomen rahaston nettisivut

Myönnetyt apurahat

Keski-Suomen rahaston apurahansaajat 2017 yhteiskuvassa. (Kuva: Jaakko Manninen)