Takaisin artikkelilistaukseen
Keski-Suomen rahasto
Hyviä kokemuksia taiteilijoiden ja koulujen yhteistyöstä!
31.10.2014

Taiteilijan ja koulun välinen yhteistyö luo vaihtelua oppimisympäristöihin, innostaa oppilaita lähestymään opetussisältöjä aivan uudella innolla ja parantaa lasten itsetuntoa.

Ammattitaiteilijoiden ja lasten kanssakäymisestä saatiin kauttaaltaan positiivisia kokemuksia kaikissa 20 eri koulussa, joissa taiteilijat työskentelivät pitkäjänteisesti lapsiryhmien kanssa Keski-Suomen rahaston Minä osaan! -hankkeen turvin vuosina 2011–2014.

Kolmivuotinen hanke päättyi viime lukuvuonna (2013–2014) toteutettujen toimintajaksojen myötä. Hankkeen onnistumisesta teetetty selvitys kertoo, että taiteilijoiden ja koulujen yhteistyötä kannattaisi jatkaa kouluissa ulkopuolisista hankkeista riippumatta. Selvityksen tärkeä sanoma on, että taiteilijoiden osaamisen tuominen osaksi koulutyötä on toteutettavissa mutkattomasti ja selkeästi.

Selvityksen mukaan koulut kokivat taiteilijoiden osallistumisen koko työympäristöä rikastavaksi. ”Paras hanke ikinä!” oli yleinen lause koulujen omista osahankkeistaan kirjoittamissa raporteissa. Opettajat oppivat uutta ja kiittivät taiteilijoiden osaamista lasten kanssa. Taiteilijat hämmästelivät koulujen sitoutumista ja oppilaiden innostusta. Itse lapset kokivat onnistumisen elämyksiä ja pääsivät syvemmälle tasolle omassa taideharrastuksessaan.

Katso myös

Hankkeen loppuselvitys

Minä osaan -hankkeen oma sivu

Keski-Suomen rahaston oma sivu