Takaisin artikkelilistaukseen
Etelä-Pohjanmaan rahasto
Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto jakoi 929 000 euroa
8.5.2013
Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto myönsi vuosijuhlassaan Alajärvellä 5.5.2013 yhteensä 929 000 euroa 135 apurahan saajalle. Rahasto vastaanotti apurahojen hakuaikana 557 hakemusta. Hakemusten määrä nousi hieman edellisestä vuodesta.

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto myönsi vuosijuhlassaan Alajärvellä 5.5.2013 yhteensä 929 000 euroa 135 apurahan saajalle. Rahasto vastaanotti apurahojen hakuaikana 557 hakemusta. Hakemusten määrä nousi hieman edellisestä vuodesta.

Vuonna 2012 myönnetty summa oli 915 000 euroa ja hakemuksia tuli 513. Hakemusten yhteenlaskettu hakusumma oli 6,2 miljoonaa euroa (5,6 milj.). Nyt myönnetyistä apurahoista taiteen osuus on 50,3 % ja tieteen 47,7 %. Loput apurahoista kohdistuvat opintoihin. Taiteen apurahoihin sisältyvät myös lasten ja nuorten kulttuurin apurahat. Myönnettyjen apurahojen keskikoko on noin 6 900 euroa.

Suuri maakunnallinen apuraha Napuen taistelun 300-vuotismuistovuoden tapahtumaan

Etelä-Pohjanmaan rahaston myönsi 30 000 euron apurahan Isokyrön kotiseutuyhdistykselle Elämää sodassa ja rauhassa – Napuen taistelun 300-vuotismuistovuoden tapahtumakokonaisuuden järjestämiseen. Kuvataiteiden kokovuotinen apuraha 22 000 euroa myönnettiin kuvataiteilija AMK Katri Kokkiselle taiteelliseen työskentelyyn. Säveltaiteissa Vaasan Alueooppera sai 20 000 euroa Vaasan Oopperakoulun kaksivuotisen koulutuksen järjestämiseen. Fil. tohtori Juhani Koivisto sai puolestaan 11 000 euroa librettojen kirjoittamiseen Ilmajoen Musiikkijuhlille sekä muusikko Teemu Vuorela 11 000 taiteelliseen työskentelyyn ja rumpujensoiton pedagogisen materiaalin valmistamiseen. Kirjallisuuden alalla fil. maisteri Marko Hautala sai 11 000 euron apurahan romaanin kirjoittamiseen.

Lasten ja nuorten kulttuuriin myönnettiin yhteensä 37 apurahaa, joiden yhteissumma on 140 000 euroa. Suuren apurahan sai muun muassa Rock Camp ry, 11 000 euroa, nuorten musiikin opetukseen, musiikin tekemiseen ja esiintymistilaisuuksien järjestämiseen. Pirkanpohjasäätiö sai puolestaan 7 500 euroa lasten ja nuorten Pikku Mestarit -kuvataidekilpailun ja -näyttelyn järjestämiseen.

Pohjalaiseen yrittäjyyteen liittyen kauppat. maisteri Outi Lundahl sai 22 000 euroa vastuullisten elintarvikkeiden markkinointia käsittelevään väitöskirjatyöhön. Kauppatiet. maisteri Hannele Suvanto sai puolestaan 19 000 euroa luottamusta, kommunikointia ja valtaa elintarvikeketjujen yritysten välisissä suhteissa käsittelevään väitöskirjatyöhön. Fil.lis. Jussi Kleemola ja työryhmä sai 5 000 euroa pohjalaista yrittäjyyttä muuttuvassa maailmassa käsittelevään tutkimukseen. Kokovuotisia 22 000 euron apurahoja myönnettiin tieteessä yhteensä 11 kappaletta.

Tanssiryhmä Solina esitti Etelä-Pohjanmaan vuosijuhlassa 5.5.2013 teoksen "Jos mulla olisi sydän". Kuvaaja: Jason Itämäki / Studio Street Oy

 

Etelä-Pohjanmaan rahaston apurahat 2013