Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Anna-Elina Lyytikäinen ja Seija Holma saivat Olavi Veistäjän palkinnon
2.8.2011
Suomen Kulttuurirahaston Olavi Veistäjän rahaston palkinto myönnettiin tänä vuonna ohjaaja, näyttelijä ja näytelmäkirjailija Anna-Elina Lyytikäiselle ja dramaturgi Seija Holmalle, molemmille 9.000 euroa.

Anna-Elina Lyytikäinen on töillään osoittanut, kuinka voimallinen ja monipuolinen väline teatteri kunnianhimoisen, rohkean ja älykkäänhulvattoman taitajan käsissä on. Seija Holma puolestaan on työhönsä intohimoisesti suhtautuva huippuammattilainen, taitava teatterin tuntija ja tekijä, joka harvoin itse juhlii parrasvaloissa, mutta sitäkin useammin nostaa sinne muita.

Olavi Veistäjän palkinto jaetaan valtakunnallisesti merkittävästä tuoreesta, ajankohtaisesta teatteriteosta. Palkinnot luovutettiin Tampereen teatterikesän avajaisissa tiistaina 2.8.2011.

Anna-Elina Lyytikäinen (s. 1971) on töillään saattanut erilaisia ihmisiä ja yhteisöjä yhteen ja rohkaissut heitä käsittelemään ja kohtaamaan myös vaikeita asioita. Hän on kantanut huolta tulevista yleisöistä ja tehnyt rohkeasti ryhmälähtöistä teatteria Teatteri Siperian Pää edellä -kulttuurihankkeessa. Remonttia odottava Pyynikin uimahalli muuttui keväällä 2010 suoritusyhteiskunnan nuorten pahoinvointia ja väkivaltaistumista käsittelevän esityksen eläväksi näyttämöksi. Hankkeessa oli mukana Teatteri Siperian näyttelijät ja nuoria sekä monia yhteistyökumppaneita. Myös näytelmissään Armon varassa (2007), Tampereen Teatterissa alkuvuonna ensi-iltansa saaneessa näytelmässään Hämähäkkimiehen kosto sekä tanssiteatteridebyytissään Burn auts Lyytikäinen on osoittanut verrattomat kykynsä viljellä hurttia huumoria käydessään käsiksi milloin loppuun palamiseen, milloin narsismiin tai pakkomielteiseen menestymisen pakkoon.

Seija Holma (s. 1955) työskentelee dramaturgina ja ohjelmistosuunnittelijana Tampereen Työväen Teatterissa. Viimeisen vuoden aikana hän on vastannut kolmen täysin erilaisen näytelmän dramatisoinnista. Suuren näyttämön Fanny ja Alexander Ingmar Bergmanin tv- ja elokuvaklassikosta oli rakkaudenosoitus teatterin elinvoimalle. Kellariteatterin Manner-näytelmä ja Pyynikin kesäteatterin Rauta-aika jatkavat juhlimalla yhä elinvoimaisten kirjailijoiden, Eeva-Liisa Mannerin ja Paavo Haavikon työtä.

Dramaturgin työ on yksi suomalaisen teatterin kivijaloista. Dramaturgi etsii ja löytää, valikoi, rakentaa, ehdottaa. Hänen tehtävänsä on tuntea teatterinsa yleisö ja tunnistaa sekä ajassa liikkuvat ilmiöt että puhuttelevat teatteritekstit ja ennen kaikkea aikaan saattaa kohtaamisia näiden kesken. Työ edellyttää hyviä tuntosarvia moneen suuntaan: tarvitaan taiteilijan herkkää vainua, mutta samalla on oltava käytännönläheinen ammattilainen, joka tuntee talonsa mahdollisuudet ja resurssit. Palkintolautakunnan mukaan Seija Holma on kaikkea tätä - alansa huippuammattilainen, työhönsä intohimoisesti suhtautuva sekä innoittunut ja taitava teatterin tuntija ja tekijä.

Palkintolautakunta
Tamperelaisen Aamulehden pitkäaikaisen teatteritoimittajan ja kriitikon Olavi Veistäjän (1908-1988) rahaston palkintolautakuntaan kuuluivat toimittaja Kirsti Pohjonen, Alma Media; FL Outi Lahtinen, Tampereen yliopisto; kirjastoneuvos Tuula Martikainen, Tampereen kaupunki; johtaja Hanna Helavuori, Teatterin tiedotuskeskus ja teatterinjohtaja Reino Bragge, Tampereen Teatteri.

Aikaisemmat palkinnot:

2009
näyttelijä Heikki Kinnunen ja Teatteri Quo Vadiksen Pelastetaan Äiti -esityksen työryhmä
2007
teatterinjohtaja, näyttelijä Esko Roine ja näytelmäkirjailija Laura Ruohonen
2005
näyttelijä, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Leea Klemola ja näytelmäkirjailija, ohjaaja Sirkku Peltola
2003
näyttelijä, ohjaaja Kari Heiskanen ja näytelmäkirjailija, ohjaaja Juha Jokela
2001
näytelmäkirjailija Kristian Smeds ja Teatteri Takomon Jumala on kauneus -työryhmä produktiosta Jumala on kauneus
1988
Suomen Kansallisteatterin työryhmä Lyle Kesslerin Orvot-näytelmän tulkinnasta 

 

Takaisin uutislistaukseen

Anna-Elina Lyytikäinen (vas.) ja Seija Holma saivat vuoden 2011 Olavi Veistäjän palkinnon. Palkinto luovutettiin Tampereen Teatterikesän avajaisten yhteydessä. Kuva: Antero Tenhunen