Rahan kosketus
T
ämän lehden teemana ovat talous ja raha. Säätiö voi hyvällä omallatunnolla paljastaa haalivansa rahaa. Monille kulttuurielämän toimijoille asia on arempi. Rahasta olisi kyllä iloa,
mutta sen ei pitäisi olla oman työn tavoitteena vaan putkahtaa ikään kuin lähes vastentahtoisena sivutuotteena – kaupallista taidettahan harva uskaltaa tehdä.
Tätäkin kulttuurin rahoituksen dilemmaa sivuaa kesällä
valmistunut selvityksemme Rahan kosketus –Miten taidetta Suomessa rahoitetaan. Se on pitkän uurastuksen ja pohdiskelun tulos. Emme halunneet julkaista latteuksia, ja ilmeisesti siinä onnistuimme, sillä julkaisu on kerännyt sekä
nyökyttelyjä että vastalauseita. Moni olisi toivonut penseämpää asennettamarkkinoita kohtaan. Yksi punainen lanka työssä onkin sen kysyminen, halutaanko kulttuurimme
polarisoituvan apurahataiteeseen jamarkkinaviihteeseen.
Kirjasessa ei oteta selviönä sellaisiakaan taidepuheen
peruskäsitteitä kuin taiteen autonomia tai itseisarvo. Taustalla on ajatus, ettei taiteen merkitys elämässämme perustu mihinkään yhteen lähtökohtaan. Jatkumon toisessa päässä on kyllä taiteen tekeminen itseisarvona – silloin
emme kysy, kuka taidetta tekee jamillainen on lopputulos,
vaan harrastelijakin saa nautinnon pelkästä luomisen ilosta. Oman tekemisen itseisarvolla on kuitenkin vaikea perustella sivullisilta saatavaa tukea. Toisessa ääripäässä on
taide välineenä muiden hyvien asioiden saavuttamiseksi.
Nämä tavoitteet ovat erilaisia, kuten turistien houkuttelu,
syrjäytymisen ehkäiseminen tai yhteiskuntakriittisessä
taiteessa maailman parantaminen.
Ääripäiden väliin jää kuitenkin taiteen historiallisesti
tärkein vaikutus: sen esteettinen kokeminen itseisarvona.
Keskiössä on silloin taiteenmerkitys yleisölleen. Sekään ei
ole yksiselitteinen mittari, jolla voitaisiin tehdä päätöksiä
yksittäisistä teoksista, sillä ihmiset arvostavat eri asioita ja
teoksilla on siten erilaisia yleisöjä. Ylipäätään selvitystämme hallitsee käsitys, ettei mikään päätöksentekotapa sellaisenaan turvaa tarpeeksi monipuolista ja korkeatasoista
taidetta kovin eri kokoisille yleisöille. Siihen vaaditaan tasapainoa eri järjestelmien (politiikka, markkinat, apurahat)
välille ja mielellään jonkinlaista yhteispeliä, niin etteivät
järjestelmät näe toisiaan vihollisina. Sitäkin suuremmalla
syyllä, kun tulevaisuudessa rahaa tuskin on tarjolla ainakaan enemmän.
KUVA Studio ibis/Roberta Roo
Pääkirjoitus
w
Maakuntarahastojen
neuvottelupäivät
pidettiin elokuun
lopussa Loviisassa.
3
