”
Vaikka Kulttuurirahaston
työ on ulkoa nähtynä rahan
jakamista, se on ennen
kaikkea ihmisten etsimistä.
KUVA Miska Korpelainen
3
Kainuun rahaston kesäkokous
pidettiin syyskuussa Valamossa.
Entä kun tulee
se yhdestoista?
L
okakuun alussa sain täyteen kymmenen vuotta maa-
ilman hienoimmassa työpaikassa. Siitä ajasta vain
muutamia kiperiä viikkoja voisin vaihtaa pois. Muis-
toja ei tarvitse kullata.
Vuonna 2003 moni asia vielä jännitti. Kun työ-
haastattelussa minut jätettiin mahonkipöydän ääreen ku-
pin ja teepussin kanssa mutta ilman asettia, johon olisin
pussin laskenut, mietin epäluuloisena, oliko sekin järjes-
tetty paineensietokykyni testaamiseksi. Aavistelen ettei,
ja ainakin tiedän lopputuloksen.
Ensimmäisinä vuosina istuin työpaikalla iltamyöhään
ja harmittelin perjantaisin, että maanantaihin on niin pit-
kä aika. Myöhemmin opin arvostamaan vapaita viikonlop-
pujakin. Nyt vaimoni kuoleman jälkeen on työtovereiden
kanssa Bulevardilla vietetty laatuaika ollut taas elämän
tukipilari.
Suorituspaineet säätiöissä eivät ole samoja kuin muissa
organisaatioissa. Kun meillä ei ole kilpailijoita, on vaikea
todentaa pärjänneensä tai möhlineensä. Päätuotteemme,
ilmainen raha, on käynyt koko ajan kaupaksi ilman suu-
rempia ponnisteluja: hakijamäärä on noussut 12 300:sta
16 900:aan. Yleensä vasta paljon myöhemmin selviää,
kuinka viisaasti raha on jaettu. Tulospalkkioita rahasto-
laisille olisi vaikea laskea.
Varojen karttuminenkin on vain osittain seuraus-
ta omista päätöksistämme. Rahaston omaisuuden arvo
on vuosikymmenen aikana heilahdellut satoja miljoonia
suuntaan ja toiseen. Kun velkojia ei ole niskassa, se on
kestetty hyvin. Kärsivällinen sijoittaja voi aina jossain
vaiheessa todeta voittaneensa.
Kymmenen vuotta kulttuurin parissa on kasvattanut
myös erimielisyyksien sietokykyä. Olipa kyse Guggenhei-
mista, yksittäisestä teatteriesityksestä tai laitosten valtion-
tuesta, saa varautua enemmän tai vähemmän taitavasti
perusteltuihin jyrkän vastakkaisiin näkemyksiin. Onneksi
Kulttuurirahaston ei tarvitsekaan ottaa kantaa joka asiaan.
Vaikka Kulttuurirahaston työ on ulkoa nähtynä rahan
jakamista, se on ennen kaikkea ihmisten etsimistä. Meillä
ei ole muuta kuin rahaa. Etsimme ongelmia ja etsimme ih-
misiä, jotka pystyvät niitä ratkaisemaan. On hienoa seu-
rata, miten erilaiset yksilöt yhteen kutsuttuina kuuntele-
vat toisiaan. Yhdennentoista vuoteni alkaessa raha ei ole
loppunut, eivätkä ongelmatkaan, joten myös työ ihmisten
parissa saa jatkua.
