Tammenlastuja_3_2010 - page 3

E
lokuussa suuri päivälehti julkaisi analyysin kirja-
maailman päättäjistä otsikolla ”Vallan verkosto”.
Kulttuurirahastokin oli laskettu mukaan tähän
hämähäkinseittiin, johon sisältyivät kustantamo-
jen ja säätiöiden lisäksi mm. Yleisradio, Nuoren voiman
liitto, Helsingin yliopisto, S-ryhmä ja naistenlehdet.
Artikkelin mukaan vaikkapa Rahaston hallintoneu-
vostossa istuva henkilö ”päättää Kulttuurirahaston kir-
jallisuusrahoista”. Kirjoittaja myös ihmettelee säätiöiden
taipumusta peitellä päätöksentekijöitään:”Säätiöt yrit-
tävät pitää apurahojen jakajien nimet salaisena, vaikka
heidän mieltymyksensä vaikuttavat ratkaisevasti pää-
töksiin. Kun rahan jakaja tietää, että hän ei tule paljas-
tetuksi, hän voi vetää härskimmin kotiin päin. Tämä ei
tarkoita, että edellä mainitut olisivat tehneet niin.”
Näinhän asia juuri on. Artikkelissa ei pohdittu, mik-
si säätiöt säilyttävät nimet luottamuksellisina. Päättäjiin
kohdistuu kova paine, eikä ole tavatonta, että pettynyt
hakija haluaa kertoa heille suoraan tunteistaan. Hakijat
voivat joskus olla vaikutusvaltaisempia ja pelätympiä
kuin asiantuntijat. Kun päättäjien nimet ovat tiedossa,
he jakavat helposti pieniä apurahoja monille minimoi-
dakseen pettyneiden määrän.
Kulttuurirahasto toivoo, että asiantuntijat käyttävät
riippumatonta harkintaansa. Kokemusten mukaan se ei
ole johtanut härskiin kotiinpäin vetämiseen. Asiantun-
tijoita vaihdetaan silti joka vuosi, niin että henkilökoh-
taisista mielipiteistä muodostuu vuosien mittaan tasa-
painoinen linja.
Hallintoneuvosto ei päätä apurahansaajista, mutta
sen jäsenet osallistuvat eri toimikuntien työhön puheen-
johtajina. Viime vuosina juuri puheenjohtajien kiertoon
on kiinnitetty erityistä huomiota. Esimerkiksi kirjalli-
suuden hakemuksia käsittelee kolmihenkinen toimikun-
ta, johon on kuulunut vuodesta 2005 lähtien 15 eri hen-
kilöä. Kulttuurirahaston kautta vallan verkostoon on
siten päässyt hyvinkin monia tieteen ja taiteen tunnet-
tuja ja tuntemattomia vaikuttajia.
Viime kuukausina monet isoista hankkeistamme
ovat edenneet suotuisasti. Pienten saamenkielten tu-
levaisuus näyttää valoisammalta, Kirjatalkoiden jat-
kamisesta yhdellä vuodella on tehty päätös, Myrskyn
vakiinnuttamisesta neuvotellaan ja maahanmuuttaji-
en kielikoulutuksesta valmistuu kokonaissuunnitelma.
Näin Kulttuurirahaston aloittama yhteistyö valtion ja
kuntien kanssa on johtamassa toivottuihin tuloksiin.
Aiheesta lisää tässä ja seuraavassa lehdessä.
Vallan verkostoissa
3
Hakijat voivat joskus olla
vaikutusvaltaisempia ja
pelätympiä kuin asiantuntijat.”
KUVA Heikki Tuuli
Spirit of Place-Spirit of Design
Inc. sai 27.2.2010 Suomen
Kulttuurirahastolta 50 000
euron apurahan kalevalaiseen
alkumunamyyttiin pohjautuvan
installaation toteuttamiseen
Seurasaaressa amerikkalaisten
ja suomalaisten arkkitehti-
opiskelijoiden yhteistyönä.
Kalevalakehtoon voi käydä
tutustumassa Seurasaaren
eteläkärjessä 31.8.2013 asti.
1,2 4,5,6,7,8,9,10,11,12,13,...28