Paratiisi kuplassa?
K
evään hittiteema ovat olleet kuplat kaikissa väreis-
sä ja muodoissa. Eikä syyttä: itse kunkin on hyvä
tiedostaa, että kanssaihmiset voivat olla eri mieltä
asioista, joita itse emme ole kyseenalaistaneet. Kup-
lan ongelmahan ei ole siinä, että ihmiset ajattelevat
eri tavoin, vaan että he eivät kuuntele toisiaan.
Viime kuussa törmäsin Euroopan säätiöjärjestön kokoukses-
sa havaintoon, että säätiötkin voivat rakentaa kuplia. Alustaja ei
tosin tuntenut suomalaista keskustelua vaan puhui paratiiseista
eli ghetoista. Hän oli edistänyt pitkään luomuviljelyä ja saanut ai-
kaan toimivan kokonaisuuden, joka täytti alan tiukat standardit.
Ongelmaksi jäi, että luomun osuus Euroopan kokonaistuotannos-
ta oli edelleen merkityksettömän pieni. Hän joutui miettimään,
olisiko vaikutus maatalouteen ja ympäristöön sittenkin suurem-
pi, jos voimavarat keskitettäisiin puhdasoppisen vähemmistön si-
jasta tuotannon valtavirtaan ja saataisiin siellä aikaan vähäisem-
piäkin liikahduksia.
Samaan tapaan on pohdittu, onko metsäluonnossa tärkeämpi
tavoite suojella tiukasti pieniä ikimetsän länttejä vai vaikuttaa
niihin tapoihin, joilla talousmetsiä käsitellään. Tai keskitetäänkö
tieteellinen tutkimus niihin kysymyksiin, jotka ovat omalla laitok-
sella teoreettisesti kiehtovia, vai haetaanko aiheita, jotka hyödyt-
tävät naapuritieteitä tai jopa laajemmin yhteiskuntaa? Tehdään-
kö tinkimättömästi taidetta, joka kerää aplodit alan harrastajien
tapaamisessa, vai suunnataanko viesti vähemmän ymmärtävälle
yleisölle? Luodaanko nuhteeton hengellinen yhteisö vai etsitään-
kö eksyneitä lampaita?
Kun työtä tehdään sisäisen palon ajamana aatteesta eikä rahas-
ta, on helpompi toimia vain niiden kanssa, jotka jakavat samat ar-
vot. Laajemmin katsottuna taas vaikuttavuus kasvaisi, jos tavoitet-
taisiin nekin, jotka eivät vielä ole kääntyneet. Siinä on epäilemättä
markkinoiden vahva puoli: kannuste ottaa huomioonmuutkin kuin
samaa mieltä olevat.
Säätiöt ovat niitä harvoja, jotka vielä voivat apurahoillaan luo-
da pieniä paratiiseja ja taata luoville kyvyille mahdollisuuden to-
teuttaa unelmiaan. Siksi niillä onmyös velvollisuus varoa, etteivät
ne luo ghettoja, joihin tekijät huomaamattaan sulkeutuvat ja jotka
eivät yksin selviä, kun tuki lakkaa.
Tätä lukiessanne olen jo tavallista pitemmällä kesälomalla. Ku-
kaan ei sanonut, että olen korvaamaton – yritän toipua siitä syk-
syyn mennessä.
KUVA Pentti Vänskä
Pääkirjoitus
w
Pohjois-Savon rahaston
vuosijuhla pidettiin 12.5. Kuopion
kaupungintalossa. Valokuvaaja
muisti pitkämatkalaista kalakukolla.
3
