Tammenlastuja_2_2011 - page 5

Taide vahvistaa
nuorten hyvinvointia
– Myrsky-tutkimus julkistettiin
Nuorten taiteen tekemistä kannattaa yhteis-
kunnassamme lisätä, osoittaa toukokuussa
julkistettu tutkimus Iloa ja voimaa elämään
– Nuorten taiteen tekemisen merkitykset
Myrsky-hankkeessa. Nuorisotutkimusseuran
julkaiseman tutkimuksen rahoitti Kulttuurirahasto.
N
uorten omista lähtökohdista lähtevä ja taiteilijoi-
den ohjaama taiteen tekeminen vahvistaa nuorten
hyvinvointia. Taide lisää nuorten tyytyväisyyttä,
elämäniloa, yhteisöllisiä valmiuksia sekä taitoja.
Taide myös vahvistaa nuorten yhteiskunnallista osallisuutta.
Taide ja kulttuuri osaksi nuorten omaa elämää
Valtakunnallisessa kulttuuri- ja nuorisopolitiikassa paino-
tetaan helposti institutionalisoituneiden kulttuuriperinnön,
median, taiteiden ja paikallisten kollektiivisten kulttuurien
vaalimista. Kulttuurirahaston Myrsky-hankkeella haluttiin
vahvistaa nuorten hyvinvointia sekä sosiaalista ja henkistä
kasvua tuomalla taide ja kulttuuri nuorten omaan elämään.
Hankkeella pyrittiin juurruttamaan yhteiskuntaan myös
uusia nuorten taidetoiminnan tapoja.
Kulttuurirahasto mahdollisti suurhankkeen rahoitta-
malla vuosina 2008–2011 nuorille suunnattuja taideprojekteja
eri puolilla Suomea. Myrsky-hanke suunnattiin ensisijaisesti
13–17-vuotiaille nuorille, joita on vaikea tavoittaa perintei-
sin keinoin. Nuoret osallistuivat ammattitaiteilijoiden ohja-
uksessa monenlaisiin taidehankkeisiin, joiden kirjo vaihteli
populaarista korkeakulttuuriin. Myrskyyn voivat osallistua
kaikenlaiset nuoret, mutta erityistä huomiota kiinnitettiin
syrjäytymisuhan alla oleviin nuoriin.
Nuoret taiteen tekijöinä -tutkimus alkoi Myrsky-hank-
keen käynnistyessä vuonna 2008 ja asettui seuraamaan tai-
dehankkeita Myrskyn toiminnan rinnalle. Kulttuurirahas-
ton tilaamaa tutkimusta koordinoi Nuorisotutkimusverkosto.
Tutkijoina hankkeessa toimivat dosentit
Sirkku Kotilainen
ja
Katriina Siivonen
. Tutkimuksen kohteeksi määriteltiin,
miten taiteen tekeminen kulttuurisena toimintana rakentaa
nuorten hyvinvointia. FT, YTL
Annikka Suoninen
on vastan-
nut hankkeen tilastollisesta osuudesta osa-aikaisena tutkijana
koko tutkimuksen ajan.
Tutkimusta on koordinoinut ohjausryhmä, jonka puheen-
johtajana on toiminut professori
Pirjo Ståhle
Kulttuurirahas-
ton hallituksen edustajana.
– Suomen Kulttuurirahaston toteuttama Myrsky-hanke
on ollut suuri panostus nuorten syrjäytymisen ehkäisemi-
seksi taiteen keinoin. Myrskyä on seurattu tarkoin kolmen
vuoden ajan Kulttuurirahaston tilaamalla tutkimuksella.
Tulokset vahvistavat, että Rahaston luoma taiteen tekemi-
seen perustuva nuorilähtöinen toimintamalli vaikuttaa nuor-
ten hyvinvointiin, vahvistaa heidän identiteettiään ja tukee
kasvua yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä, toteaa professo-
ri Pirjo Ståhle.
– Toivomme, että nämäkin tutkimustulokset vakuutta-
vat päättäjät, niin että Myrskyn kaltaista toimintaa lisätään
nuoriso- ja kulttuuripolitiikassa.
Myrsky siirtyi Suomen
lasten ja nuorten säätiöön
Kolmivuotiselle Myrsky-hankkeelle on Kulttuurirahaston ta-
voitteiden mukaisesti löytynyt jatkaja. Myrsky siirtyy vuo-
den 2011 kuluessa osaksi Suomen lasten ja nuorten säätiön
toimintaa. Hyvinvointi ja osallisuus näyttää Myrsky-hank-
keissa rakentuneen ennen kaikkea taiteen kyvystä avata uu-
sia ja arvaamattomia näkymiä ihmisyyteen ja maailmaan.
Taide on nuorten näkökulmasta itseisarvoista, ja heillä on
oikeus saada sille heidän omaa tekijyyttään kunnioittava
vastaanotto.
l
Myrsky-tutkimus julkistettiin Kulttuurirahastossa 17.5.2011.
Vas. tutkimusjohtaja Leena Suurpää Nuorisostutkimus-
verkostosta, Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja,
professori Pirjo Ståhle, toiminnanjohtaja Eila Kauppinen
Suomen lasten ja nuorten säätiöstä, fil. tohtori Katriina
Siivonen, Myrskyn hanketaiteilija, näyttelijä Heikki Törmi,
professori Sirkku Kotilainen, hankekoordinaattori Olli
Vallinheimo Kulttuurirahastosta.
KUVA Marika Aspila
5
1,2,3,4 6,7,8,9,10,11,12,13,14,15,...32