Tammenlastuja_1_2011 - page 4

Taidekoti Kirpilässä oli tammikuun lopulla viikon ajan esillä
Taivallahden peruskoulun 5 A -luokan oppilaiden omakuvia.
Tapahtuman avulla haluttiin luoda uusia yhteistyötapoja
lähialueen koulujen kanssa. Tavoitteena on edistää lasten ja
nuorten kuvataideharrastusta sekä Taidekoti Kirpilän saavu-
tettavuutta kaupunkilaisten yhteisenä, vuorovaikutteisena
tilana. Avajaisiin saapuivat myös lasten vanhemmat, joista
moni ei aiemmin ollut vieraillut taidekodissa.
Tapahtuman taustalla oli Taivallahden peruskoulun oppi-
laiden syksyinen museokäynti osana valtakunnallista koulu-
laisten ja nuorten ”Mennään museoon” -teemaviikkoa.
– Vierailimme taidekodissa ja
kuulimme mielenkiintoisen ja katta-
van opastuksen teoksiin, kertoo luo-
kanopettaja
Eeva Tuori
. – Opastus
keskittyi taiteilijoiden omakuviin ja
muotokuviin. Luokka osallistui innok-
kaasti kuvista käytyyn keskusteluun.
Museokäynnin jälkeen oppilaat
tutkivat koulussa ihmiskasvoja ja teki-
vät niistä luonnoksia. Opittua syven-
nettiin omakuviin, jotka toteutettiin
hiilellä sekä vaha- tai öljyliiduilla. Kun
koulun kuvaamataidonopettaja
An-
neli Johansson
ehdotti Taidekoti Kir-
pilälle pienoisnäyttelyn järjestämistä,
siihen suostuttiin ilomielin. Oppilaiden
23 työtä sijoitettiin taidekodissa kol-
Kimmo Kontulan
muototokuva
paljastettiin
Professori Kimmo Kontulan muotokuva
paljastettiin 5.12.2010 Kulttuurirahas-
tossa sääntömääräisten syyskokousten
yhteydessä. Muotokuvan on maalan-
nut taiteilija
Arttu Pohjanheimo
.
Kimmo Kontula toimi Kulttuuri-
rahaston hallituksessa 1997–2006,
joista puheenjohtajana 2001–2006.
Hänet valittiin hallintoneuvoston
jäseneksi 1.10.2006.
w
Oppilaiden omakuvia oli Kirpilässä
esillä mm. Mattas-huoneessa.
KUVA Heikki Tuuli
TEKSTI Olli Vallinheimo
KUVA Heikki Tuuli
meen eri huoneeseen, jossa ne olivat vuoropuhelussa kokoel-
maan kuuluvien taideteosten kanssa.
Yhteistyö lähiseudun koulujen ja päiväkotien kanssa
jatkuu myös tulevaisuudessa. Museot ovat merkittäviä vi-
suaalista lukutaitoa edistäviä oppimisympäristöjä. Pienessä,
intiimissä kotimuseossa lapset saavat aisteja ja ajatuksia
virittävän kokemuksen. Usein lasten ensimmäinen kysymys
on: Asuuko täällä joku? Kuten aikuiskävijöitä, myös lapsia
kiinnostaa, millainen henkilö oli tämä Juhani, joka halusi
täyttää kotinsa ja seinänsä taiteella.
Katse Kasvoihin!
4
Uutisia
1,2,3 5,6,7,8,9,10,11,12,13,14,...32