Fil. maisteri, etnomusikologi Petra Käppi

Kulttuuriosuuskunta Uulu toteutti Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksessa musiikkiprojektin vuoden 2013 alkupuolella. Ajatuksena projektissa oli tuoda suomalaisuutta ja suomalaista kulttuuria tutuksi vastaanottokeskuksessa asuville Lähi-idästä, Afrikasta sekä Baltian maista tuleville lapsille ja nuorille. Samalla haluttiin tarjota heille mahdollisuus saada musiikin kautta myönteisiä elämyksiä ja kokemuksia, ja näin helpottaa heidän sopeutumistaan uuteen elämäntilanteeseen.

Projekti jakautui kolmeen osaan: valmistaville luokille järjestettyyn osuuteen Pohjaslahden alakoulussa sekä iltapäivä- ja perhekerhotoimintaan vastaanottokeskuksessa. Pääsimme tekemään töitä sekä taaperoikäisten lasten ja heidän äitiensä että alakoululaisten kanssa. Koululaisryhmässä tutustuimme suomalaisiin kansansoittimiin ja rakensimme itse perinnesoittimia. Teimme myös omia kappaleita suomalaisia soittimia ja runonlauluperinnettä hyödyntäen. Alle kouluikäisten lasten ja heidän äitiensä kanssa soitettiin, laulettiin ja leikittiin. Suomalaisen perinteen rinnalle tuotiin vahvasti leikkejä, lauluja ja soittimia eri puolilta maailmaa.

Projektia toteuttaessamme pohdin alusta lähtien paljon kulttuurien kohtaamista ja sitä, mikä on tällaisessa yhteydessä hyvää kulttuurikasvatusta. Tämän kaltaisessa projektissa liikutaan vaarallisilla vesillä siinä mielessä, että liu’utaan helposti alueelle, jossa vain yritetään saada lapset omaksumaan suomalaista kulttuuria. Tarkoituksena oli nimenomaan avata suomalaista ja yhteistä kulttuuria lapsille myönteisellä tavalla.

Maahanmuuttajien kanssa työskennellessä yhdeksi periaatteeksi etnomusikologeista ja soitinrakentajasta koostuvalle Uululle on muodostunut se, että suomalaisen perinteen rinnalle tuodaan aina myös muiden maiden perinnettä. Esimerkiksi suomalaisia kielisoittimia esiteltäessä käytetään myös kielisoittimia osallistujien kotimaista. Suomalaisten jouhikoiden ja kanteleiden rinnalle tuotiin saz- ja ud-luutut Lähi-idästä sekä tadzikistanilainen ghijjak-viulu. Työskentelyssä pitää koko ajan olla myös vaihtoehtoja. Jos suomalainen laulu tai tanssi ei tunnu osallistujia innostavan, vaihdetaan harjoitus johonkin muuhun. Opettamalla eri maiden perinteitä rinnakkain viedään samalla eteenpäin sanomaa kaikkien kulttuurien arvokkuudesta ja yhteisistä kiinnostuksen kohteista.

Suomalaiseen kulttuuriin kasvaneena on vaikea arvioida, mitkä asiat omassa kulttuurissa ovat helposti tai hankalasti lähestyttäviä. Antoisinta Mänttä-Vilppulan projektissa oli havaita, kuinka suuri ero lasten reaktioiden välillä oli erilaisia uusia asioita kohdattaessa. Kansanmusiikin parissa työskentelevänä olin ihmeissäni ja iloinen siitä, että jostain syystä runolaulu kiinnosti paljon Lähi-idästä, Afrikasta ja Baltian maista tulleita lapsia. Tämä oli yllättävää siksi, että suomalaisia lapsia on usein paljon vaikeampi saada kiinnostumaan runolaulusta. Suomalaisten perinnesoittimien tekeminen ja soittaminen herätti myös lapsissa aitoa innostusta. Koulussa tehty projekti huipentui siihen, että nauhoitimme itse tekemämme runolaulut. Liikutuin nauhoituspäivänä, kun Lähi-idästä ja Itä-Euroopasta tulleet pojat saapuivat tarmoa puhisten nauhoituksiin itse tekemänsä soittimet käsissään. Emme olleet pyytäneet heitä tuomaan soittimia, vaan he oma-aloitteisesti varustautuivat nauhoitukseen tärkeinä pitämillään instrumenteilla.

Vaikeinta lapsille tuntui suomalaisessa koulumaailmassa olevan ruoka. Suomalainen kouluruoka hernekeittoineen ja makkaraperunoineen oli selkeästi liikaa useimmille mausteisempaan ja eri raaka-aineista koostuvaan ruokaan tottuneille lapsille. Toisaalta yllätyin siitä, että nämä hyvin vaikeista oloista, usein sodan keskeltä tulleet lapset nauttivat niin paljon pienen kyläkoulun hiljaisesta ja talvisesta ilmapiiristä keskellä metsää. Yksi hauskimmista hetkistä projektin aikana koettiin kun soitinrakennuksen opettaja ihmetteli, miksi yleensä hyvin suositun soitinrakennuskerhon kokoontuminen oli kovin vähäväkinen. Myöhemmin selvisi, että lapset olivat vaatineet päästä hiihtämään. Tuona talvisena maanantaina ei Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksessa siis ehditty veistää pitkähuiluja eikä ruokopillejä.  On vaikea kuvitella samanlaista ongelmaa suomalaisessa koululuokassa.

Takaisin Ryytipalstaan