Haapamäen yhteiskoulun puukäsityöluokassa oli lokakuisena perjantaina innokas tohina. Kymmenen kuudesluokkalaista ahersi arkkitehtuurin kurssilla sahaten ja hioen rakennuspienoismalleja. Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto tukee Minä osaan! -hankkeellaan maakuntansa taideopetusta.

Aiemmin syksyllä oppilaat piirsivät, mittasivat, tutkivat ja valokuvasivat kuisteja arkkitehtien tapaan sekä kuulivat kotikylänsä rakennuksista ja kehityksestä Keuruun museon amanuenssin Hanne Rokkosen kertomana. Sen jälkeen oli mittakaavan piirtämisen vuoro. Mittauspiirustusten perusteella ryhdyttiin rakentamaan. Syyslukukauden kestävä kurssin huipentuu näyttelyyn, jossa koko koulu saa tutustua töihin.

- Lapsille syntyy uusi näkökulma ja tapa tarkastella omaa arkiympäristöä. Työskentelyn tavoitteena on kehittää rakennetun ympäristön lukutaitoa, kertoo Vuorela.

Hän muistuttaa, että arkkitehtuurin lähtökohta on aina ihminen. Oviaukon koko, ikkunan korkeus tai porrasaskelman mitoitus määräytyy ihmisen mittojen mukaan. Ihminen kokee tilan aina suhteessa itseensä. Siksi ensimmäinen kurssityö oli kunkin oppilaan oma pienoismalli - arkkitehtimaisen tarkasti mitattuna tietenkin. Näyttelyssä kurssilla rakennetut kuistit ja niiden tekijät asettuvat rinnakkain pienoismalleina.

Tasapuolisuutta taideopetukseen

Haapamäen koulun projekti on osa Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston Minä osaan! -hanketta. Kolmevuotinen 7-12 -vuotiaille lapsille suunnattu maakunnallinen taidekasvatushanke mahdollistaa koululaisten lukukauden tai lukuvuoden mittaisen työskentelyn ammattitaiteilijan ohjauksessa.

Keski-Suomen rahasto rahoittaa koulukohtaisesti toteutettavia ja koulujen omista lähtökohdista nousevia opintojaksoja. Tämän lukuvuoden aikana Keski-Suomessa on meneillään viisi Minä osaan! -kurssia tai -kerhoa.

Keski-Suomen rahaston hoitokunta totesi ennen hankkeen alkamista parhaaksi keinoksi tuen jakamisen koulujen kautta. Näin tuen kohteena on koko ikäluokka ja toteutuksen koordinointivastuu kouluilla.

- Taustalla on myös huoli siitä, että taiteen perusopetus ei toteudu maakunnassa tasapuolisesti. Resurssit ja ikäluokkien koko on erilainen paikkakunnasta riippuen, Keski-Suomen rahaston hoitokunnan asiamies Sakarias Sokka sanoo.

Minä osaan! -hanke kannustaa koululaisia innostumaan ja uppoutumaan taiteeseen, tekemään sitä tavoitteellisesti ja intensiivisesti. Se myös luo yhteistyöperustaa taiteen ammattilaisten ja koulujen välille. 

 

Ville Pesonen (vas.) ja arkkitehti Ilpo Vuorela juttelevat kuistin mittasuhteista. Kuva: Tommi Anttonen.

 

Maustetta koulun arkeen

Oppilaat ovat nauttineet pitkäjänteisestä työskentelystä ja sitoutuneet siihen, vaikkeivät kaikki tehtävät suinkaan ole helppoja. Erilaiset vahvuudet pääsevät esille kurssin eri vaiheissa, ja ihan jokainen oppilas saa todeta: "Minä osaan".

Erityisesti tarkka mittaaminen ja mittasuhdekuvan piirtäminen tuntui Topi Naukkarisesta ja Vesa Jokelasta haastavalta, mutta hauskalta. Pienoismallin rakentaminen ja työkalujen käyttäminen taas olivat heille tuttuja.
- Kivempaa täällä on kuin tavallisella tunnilla, pojat kommentoivat.

Haapamäen koulussa kurssi haukkaa osansa oppiaineiden tunneista. Sen sisällyttäminen koulupäiviin oli kuitenkin harkittu ratkaisu, joka mahdollistaa kurssin koko vuosiluokalle. Eri oppiaineiden yhdistäminen arkkitehtuuriin on onnistunut kohtuullisesti, kuuluuhan siihen olennaisena osana niin matematiikkaa, historiaa kuin kuvataidetta. Onpa tekemisen lomassa puhuttu englantiakin.

- Kurssi on tuonut koulun arkeen mukavan mausteen. Tämä on hieno kokonaisuus, joka nostaa omaa ympäristöä esiin hyvässä valossa. Suomen Kulttuurirahaston tuen merkitys on suuri. Ilman sitä tämä ei olisi mahdollista, toteaa koulun rehtori J-P Ärling.

Arvostusta omalle ympäristölle

Tärkeä lähtökohta hankkeessa on paikallisuus. Minä osaan! -hanke ammentaa aiheensa ja työtapansa paikallisesta tarpeesta ja mahdollisuuksista.

- Toivon, että projekti tuo oppilaille oman ympäristön arvostusta ja ymmärrystä. Moni koululainen ei tallaa koulutietään tällaisen rakennusperinnön keskellä. Itse olen tullut paikkakunnalle muualta ja ihastellen katselen ympärilleni. Harmi, että upeat rakennukset on päästetty huonoon kuntoon, sanoo käsityön ja kuvataiteen opettaja Sari Kivimäki.

Hän on Haapamäen koulun arkkitehtuuriprojektin emo. Hankkeesta kuultuaan hän päätti tarttua tilaisuuteen, suunnitella kurssin toteutuksen Vuorelan kanssa ja hoitaa rahoituksen haun rehtorin avustuksella. Kurssin puolivälissä Kivimäki on tyytyväinen. Arkkitehtuurin parissa työskentely on ollut antoisaa niin oppilaille kuin opettajillekin. Nämä oppilaat tuskin enää kulkevat rautatieläisten asuntojen ohi niitä vilkaisematta.

- Tämä kylä on ollut risteyspaikka. Tänne on tullut junia eri puolilta Suomea. Tulee vieläkin, mutta ei niin paljon enää, kertoo Vili Pessinen.
- Junilla tänne tuli lisää ihmisiä asumaan ja töihin. Ja sitten kylälle rakennettiin uusia taloja, jatkaa Vesa Jokela.
Rautatieasema on edelleen tärkeä haapamäkeläisille. Vili, Vesa ja Topi kertovat reissaavansa perheidensä kanssa usein junalla kylän asemalta muihin kaupunkeihin.

- Täällä on tosi mielenkiintoinen historia ja paljon hienoja rakennuksia. Rautatieläisten asunnot on vanhoja, eikä niissä nyt asu ketään. On vähän hassua, että me tutkitaan sellaisia tyhjiä taloja, pohtii Elsa Karppinen.
Hän kertoo viihtyneensä kurssilla ja pitävänsä oikean arkkitehdin johdolla työskentelemisestä.
- Ilpo tietää tosi paljon näistä asioista, muttei ole mikään tiukkis, hän arvioi.

 

Teksti: Reetta Mikkola