Yliopistot poikkeavat muista oppilaitoksista siinä, että niiden ensisijainen tehtävä on tieteellinen tutkimus. Yliopistossa annettava opetus perustuu tähän tutkimukseen. Mutta myös muilla korkeakouluilla ja erityisesti tutkimuslaitoksilla on oikeus ja velvollisuus tehdä tieteellistä tutkimusta. Mitä tieteellisen tutkimuksen tekeminen on käytännössä ja miten tieteellinen ajattelu ilmenee? Tehdäänkö tällaista tutkimusta myös Etelä-Savossa?

Soveltava vs. teoreettinen

Kyllä, myös Etelä-Savossa tehdään jopa kansainvälisestikin tunnustettua tutkimustyötä. Tuorein todiste tästä lienee Mikkelin yliopistokeskuksessa toimivan prof. Mika Sillanpään tutkimusryhmän saama ympäristöteknologian alan kansainvälinen tiedepalkinto. Palkinnon perusteissa mainitaan tutkimusryhmän ansiot erilaisten ympäristötekniikan sovellusten kehittämisessä ja uudet innovaatiot veden ja jäteveden puhdistamisesta.

Tällaista tutkimusta sanotaan soveltavaksi tutkimukseksi, koska se tuottaa uusia ja yleensä entistä parempia menetelmiä arjessa ilmenevien ongelmien ratkaisemiseksi. Soveltavaa tutkimusta tehdään Etelä-Savossa mm. kasvatuksen, matkailun, maa- ja metsätieteiden sekä teknisillä ja kaupallisilla aloilla. Esimerkkeinä eteläsavolaisten tutkijoiden tutkimusaiheista voisi mainita kasvien jalostamisen, bioenergian tuotannon, ravitsemuksen, pk-yrittäjyyden, matkailun palvelujen tuotekehityksen ja taide- ja taitoainepainotteisen opetustoiminnan.

Toinen tieteellisen tutkimuksen osa-alue on teoreettinen tutkimus. Tällöin huomion keskipisteenä on erityisesti se, mitä milläkin käsitteellä tarkoitetaan ja millaisessa suhteessa eri käsitteet ovat toisiinsa nähden. Tavoitteena on muodostaa käsitteellisiä malleja erilaisista - joko arjesta, havaintojen mittaustuloksista tai sitten aiemmasta teoreettisesta tutkimuksesta - nousevista ilmiöistä.

Tieteellisen ajattelun viljely ilmenee puhtaimmillaan teoreettisessa tutkimuksessa, koska sitä ohjaa ankara loogisen johdonmukaisuuden ja ristiriidattomuuden periaate. Myös tällaista tutkimusta tehdään Etelä-Savossa, tosin huomattavasti vähemmän kuin soveltavaa tutkimusta. Esimerkkinä tällaisesta tutkimuksesta voisi mainita matematiikan perusfunktioiden - exponentti- ja logaritmifunktioiden jne. - karakterisointiin ja toisaalta funktioavaruuksien geometrisiin ominaisuuksiin liittyvän tutkimustoiminnan.

Kuten edellä sanotusta käy selvästi ilmi, teoreettisen tutkimuksen sisällöstä on usein kovin vaikeaa kertoa kansantajuisesti, koska se nimenomaan liittyy käsitteiden tarkastelemiseen erikoissanastoa käyttäen. Tieteellistä ajattelua voidaan kuitenkin havainnollistaa melkein minkä tahansa arkisen ilmiön avulla, sillä lopulta mikä tahansa älyllisesti mielenkiintoinen ilmiö kelpaa tieteellisen tutkimuksen kohteeksi.

Kolikonheiton teoriaa

Tällainen luonnehdinta saa asian kuulostamaan kenties hieman keinotekoiselta tai jopa turhalta hienostelulta, sillä toki on niin, että monet arkielämän ongelmat ratkeavat riittävän hyvin kokemuksen ja siihen perustuvan käytännön ajattelun avulla. Pysähdytäänpä kuitenkin hetkeksi pohtimaan vaikkapa kolikonheittoa.

Kolikonheitto vaikuttaa varsin yksinkertaiselta ja arkiselta ilmiöltä, johon ei uskoisi liittyvän mitään epäselvyyksiä: lopputulos on joko kruuna tai klaava, ellei kolikko putoa lattiarakoon tms. Jo tästä voi päätellä, että esim. todennäköisyys saada klaava yhdellä heitolla on 50 %. Mutta nyt teoreettinen ajattelija voi herätä pohtimaan, mitä tämä ilmaisu tarkkaan ottaen tarkoittaa. Sitäkö, että kahdella heitolla saa varmuudella yhden klaavan, vai sitäkö, että joka toinen heitto on klaava ja joka toinen kruuna? Pieni käytännön koe osoittanee että ei kumpaakaan näistä. Mistä siis on kysymys, miten asiaa tulisi tarkastella?

Huomaamme varsin pian, että yhden heiton mahdollisten lopputulosten tunteminen ei vielä riitä vastaamaan moneen sellaiseen kysymykseen, joita on luonnollista esittää tämän ilmiön yhteydessä. Esimerkiksi voidaan edelleen kysyä, onko yhtä todennäköistä saada viisi klaavaa kymmenellä heitolla kuin 50 klaavaa sadalla heitolla. Osoittautuu, että tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää jo varsin monimutkaisen mallin rakentamista ja siihen tarvitaan ainakin lukion pitkän matematiikan oppimäärän erinomaista hallitsemista. (Vastaus tähän kysymykseen on muuten: ei ole.)

Yleensä käy niin, että yhteen kysymykseen vastaaminen synnyttää ainakin kaksi uutta lisäkysymystä. Siksi tieteellinen ajattelu ei tule koskaan valmiiksi, vaan pikemmin sitä voisi pitää enemmän elämäntapana tai ainakin harrastuksena.

Ihmisenä ja yhteisön jäsenenä olemisen näkökulmasta tieteellisen tutkimuksen tekemisen paras ja arvokkain anti onkin jokin muu kuin vastauksen löytäminen yksittäisiin ongelmiin. Sen parhaimpia anteja on nimittäin kysymään oppimisen taidon kehittyminen. Useinhan on tärkeämpää osata kysyä kuin vastata - asioiden koko todellisuus paljastuu vain harvoin yhdestä suunnasta katsomalla. Millaisia riskejä me otammekaan, jos tarkastelemme esimerkiksi Etelä-Savon kehittämistä, ihmisten hyvinvointia, kulttuurin tai uskontojen dogmeja vain yhdestä ns. "asiantuntijoiden" tai talouden näkökulmasta?

FT, dosentti Timo Tossavainen

Kirjoittaja toimii opettajankouluttajana Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksella.