Professori Matti Sintonen

Maailmantalous on jo pari vuotta ollut laskussa, ja jälleen pelätään, että kulttuurin yksityinen ja julkinen tuki menettävät asemiaan. Kulttuuri kyllä mielellään tuodaan esiin kun kansakunnan saavutuksia esitellään, mutta taloudellisesti ahtaina aikoina sen vaaliminen voi jäädä taka-alalle. On turvattava työllisyys ja huolehdittava terveydestä sekä koulutuksesta, ajatellaan.

Mutta miten talous ja kulttuuri suhtautuvat toisiinsa? Miten niiden pitäisi suhtautua? Voiko kaiken, mikä ei suoranaisesti palvele aineellista hyvinvointia tai taloudellista kilpailukykyä, jättää vähemmälle? Onko kulttuurin vuoro vasta sitten kun peruspalvelut ovat kunnossa?

Olen vakuuttunut siitä, että kulttuurin ja talouden suhde ei ole näin yksinkertainen. Olisi virhe, vieläpä kohtalokas, asettaa sosiaalipalvelut ja kulttuuri toisiaan vastaan. Kulttuuri ja talous kietoutuvat toisiinsa.

Talous vaikuttaa kulttuuriin, joidenkin mielestä liikaakin. On esitetty, että globaalissa maailmassa sekä tiede että taide toimivat rahan ehdoilla. Vain sellainen taide, joka voidaan tuotteistaa ja markkinoida tehokkaasti, voi uusiintua, lisääntyä ja täyttää maa(ilma)n. Vain sellainen tiede, joka edistää käytännöllisiä ja siis suurelta osin taloudellisia päämääriä, nauttii valtiovallan erityissuojelua.

Toisaalta kulttuuri tunkee kaikkeen taloudelliseen toimintaan. En tarkoita vain yrityskulttuuria tai niitä yhteiskunnallisia arvoja, jotka ovat eittämätön osasyy päälle puskevaan taantumaan ja mahdollisesti nurkan takana odottavaan lamaan. Kulttuuriin kuuluvat paitsi ihmisen luomat tuotteet, taideteoksista teknologiaan ja rakennettuun ympäristöön, myös tavat, normit ja käytänteet. Kulttuuria ovat myös yhteisöä ylläpitävät ja sen toimintaa kiinteyttävät arvot. Kulttuuri läpäisee talouden ja yhteiskunnan kaikilla tasoilla.

Mutta on toinenkin ulottuvuus: tiedon, taidon ja taiteen. Tietoyhteiskunta rakentuu sille ajatukselle, että niin työ kuin arkinenkin toiminta perustuvat kyvylle hyödyntää tietotekniikan mahdollisuuksia. Taide taas tunkeutuu talouteen arjen estetisoitumisena - vaikkapa toimivina ja kauniina rakennuksina, puistoina, käyttöesineinä. Design on jo nyt kilpailuvaltti. Myös kiivaat keskustelut vanhan kaupunki- tai kuntakeskustan purkamisesta ja uudenlaisesta rakentamisesta kertovat arvoista. Ihmisille on entistä tärkeämpää, että arkinen ympäristö on turvallinen, kestävä ja kaunis. Tämä koskee yksityistä ja julkista tilaa, koteja ja kouluja, työpaikkoja ja liikennettä, kaupunki- ja maaseutumiljöötä, kaikkea.

Tieteen ja taiteen tuloksilla on epäämätön itseisarvonsa, samoin kulttuuriperinnöllä. Ne ovat osa identiteettiämme, ja vaikka niistä ei olisi suoranaista hyötyä, ilman niitä tuntisimme olevamme vajaita.

Samalla kun kulttuuri ja talous läpäisevät toisensa, on helppo huomata, että kulttuurilla on myös välinearvoa. Monissa maissa - kuten Ranskassa ja Italiassa, tai lähempänä Ruotsissa - kulttuuri on tärkeä työllistäjä ja sen vienti taloudellisesti merkittävää. Kulttuurisektorin merkitys on pantu merkille Suomessakin, vaikka jälleen markkinoinnin jälkijunassa.

Aivan yhtä merkittävää, ellei merkittävämpää, on kulttuurin merkitys henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Tätä yleiskuntoa vaalivat teatterissa käynti, musiikkiesityksen kuunteleminen tai syventyminen kirjaan, yksin ja yhteisöllisesti. Tiedetään, että yhdessä laulaminen tekee hyvää sydämelle sekä kuvaannollisessa että kirjaimellisessa mielessä; ehkä näitä mieliä ei edes tulisi erottaa. Museossa käynnin on todettu edistävän terveyttä ja pitkäikäisyyttä enemmän kuin muut riennot - mukaan lukien urheilu.

Etenkin taloudellisesti vaikeina aikoina on tärkeää pitää kulttuurin lippua korkealla. Konsertin kulut eivät juuri kasva, vaikka sali olisi täysi. Taidemuseo kukoistaa, jos kävijöitä riittää. Tutkimukset myös osoittavat, että taantuman tai laman aikana ihmisillä on aikaa lukea ja harrastaa taidetta - ja pysähtyä miettimään, mikä on tärkeää.

Suomen Kulttuurirahasto on aina pitänyt tärkeänä tukea etenkin nuorten luovaa taiteellista ja tieteellistä toimintaa jakamalla riittävän suuria työskentelyapurahoja. Kulttuurirahasto tukee myös hankkeita, joissa ihmisen asuinpaikka, ikä tai asema ei rajoita kulttuurisen toiminnan mahdollisuuksia. Kirjatalkoot on tästä oiva esimerkki ja syksyllä 2008 alkanut Kulttuurikuntokampanja toinen.

Luovan ja itseisarvoisen taiteen ja tieteen tukeminen ei ole ristiriidassa sen kanssa, että tuloksilla voi olla myös taloudellista tai arkista merkitystä. Taiteesta voi nauttia, vaikka ei sitä omistaisikaan - ja kulttuuria on tuettava myös tiukkoina aikoina.