Haastateltavana kuvanveistäjä Ossi Somma

Kuvataiteilijan on näytettävä töissään, että ”hän tuntee koko maailman”. Vaatimus voisi tuntua kohtuuttomalta, ellei sitä esittäisi taiteilija Ossi Somma (s. 1926) lempeällä äänellä, silmät nauraen ja viisaasti. Taiteen kieli on kuvan kieltä; tämä on tärkeämpää kuin keinotekoinen erottelu vaikkapa kuvanveiston, maalauksen ja installaatioiden kielen välillä. Kuvan kielen tehtävä on kysyä alituisesti ”minkä tähden” ja herättää katsoja kysymään samaa. Somman tinkimätön työ ja ajattelu tekevät hänestä myös nuorempien kollegoiden arvostaman taiteilijan.

Ossi Somman materiaaliajattelu on samalla tavalla konstailematonta. Kun Porin taidemuseo halusi hankkia häneltä alun perin kirjasinmetallista tehtyjä veistoksia, tekijä suostui, kunhan sai alkuperäisten tilalle pronssiin valetut kopiot omaan kokoelmaansa Nokian Siurossa. Teosten sanoma ei materiaalinvaihdoksella muuksi muutu. Samalla säilyi aukottomana Siuron ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa Ossi ja Sinikka Somman kaunis koti, työhuone ja suuri pihapiiri teoksineen ovat vuosikymmenien varrella muotoutuneet vaikuttavaksi taidepuistoksi. Siellä kävijälle avautuu ”koko maailma”, yksi sellainen, jossa ei ole koskaan pelätty ottaa kantaa taiteen keinoin yhteiskunnan epäkohtiinkaan.

Somma ilmaisee huolensa kokoelman ja pihapiirin tulevaisuudesta. Ideoita sen säilyttämiseksi etsitään samalla kun Somman työskentely näyttää jatkuvan yhtä tarmokkaana kuin konsanaan. Hän on yksi Helsingin Juhlaviikkojen taiteilijoista alkusyksystä 2012.

Haastatteluhetkellä (toukokuussa) Ossi Somman ”Kuvia maailmasta” on esillä Tampere-talon talvipuutarhan näyttelyssä. Se juhlistaa Pirkanmaan Kulttuurirahaston 50-vuotista toimintaa, jossa Ossi Somman työ tunnustettiin jo varhain. Hän oli ensimmäisten apurahansaajien joukossa vuonna 1962.

Yksi näyttelyn töistä on ”Sumuverho”, jossa valoisassa tilassa läpikuultavat vahasta tehdyt naishahmot kohoavat kohti korkeuksia, metalliverkkoon kiinnitettyinä. Työ on samanaikaisesti sekä suloinen, suorastaan hunajainen materiaaliltaan, että irvokas. Aivan kuten mainoskuvien naiset, Somma kommentoi aihetta, joka on usein esillä hänen töissään. Mainosnainen on sisällöstä tyhjennetty suuri hämäys, sumuverho.

Onko tällaista taiteen kieltä vaikea ymmärtää? Avautuuko se vain samoin ajattelevalle eikä vaikkapa katsojalle, joka on mainonnan ja kasvavan kulutuksen vankka puolustaja? Ossi Somma nauraa kysymykselle ja sananvalinnalle. Hän palauttaa mieliimme muutama päivä aiemmin Pirkanmaan Kulttuurirahaston vuosijuhlan ohjelmassa olleet säveltäjä Minna Leinosen hienot sävellykset, jotka kuultiin ensiesityksinä. Somma toteaa, ettei ”ymmärtänyt” niitä ja silti tai juuri siksi ne saivat ajattelemaan ja tekivät suuren vaikutuksen. Keskustelussa mukana ollut Seija Rusko, Ossi Somman sisar, muistaa samassa tapauksen taiteilijan nuoruudesta. Kun puolituttu oli Somman kotona käydessään puuskahtanut, ettei ymmärrä tämän töistä mitään, Ossi oli rauhalliseen ja suoraan tapaansa kysynyt: Kuinka sitten ”ymmärrät” linnunlaulun?

Haastattelu ja teksti: Päivi Mehtonen ja Silja Minkkinen-Poikolainen