Mikkelin kaupunginorkesterin kausiohjelmat osoittavat otsikon monellakin tavalla oikeaksi. Rajattomia mikkeliläiset ovat ohjelmistoltaan liikkuessaan nuorisokulttuurin haltuunotosta aina barokin aarteiden etsintään saakka. Rajatonta on myös kapellimestareiden, solistien ja säveltäjien kiinnittäminen kansallisuuksia ajatellen - milloin Mikaelissa kuullaan azerbaidzanilaisia rytmejä, milloin Amerikan intiaanien jälkeläisten nykymusiikkia, turkkilaista tai italialaista kapellimestaria, lasiharmonikkaa tai alppitorvea tutumman konserttiohjelman mausteena. Ja rajaton on orkesteri myös suhteessa maakuntaan, konsertteja on soitettu vuosien saatossa lähes joka kunnassa. Nämä vierailukonsertit on yleensä toteutettu oman konserttimestarin johdolla ilman solistia ja vierailevaa kapellimestaria. Näin kustannussyistä.

Laajaa, maakunnallista musiikkiajattelua

Erityinen tyytyväisyyden aihe ovat olleet vuoden aikana toteutetut orkesterin kausiohjelmakonserttien uusinnat Pieksämäellä Poleenissa ja Savonlinnassa Savonlinna-salissa. Yhdessä Etelä-Savon maakuntaliiton kanssa on Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto tukenut maakuntamme ainoan konserttimusiikkia soittavan ammattiorkesterin näkyvyyttä kotikaupunkinsa ulkopuolellakin. Näin on toivottavasti luotu hyvää pohjaa laajemmallekin maakunnalliselle musiikkiajattelulle.

Jousiorkesterimusiikki, niin kuin kamarimusiikki ylipäätään, on kuulijalle sitä antoisampaa, mitä enemmän kuuntelukokemusta karttuu. Kaksi kertaa vuodessa tehtävät vierailut eivät tietenkään mitään mullistusta kaupunkien konserttielämässä saa aikaan, mutta takaavat kuitenkin kuulijoille parhaissa tapauksissa  maailmanluokan taiteilijavieraita yhdessä oman maakunnan huippusoittajiston
kanssa. Konsertit ovat valikoituneet niin Savonlinnaan kuin Pieksämäellekin erittäin yksinkertaisesti: onko Mikkelillä tarjota konserttia silloin kun saleissa on tilaa, tai onko saleissa tilaa silloin kun Mikkelillä on erikoisherkku tarjottimella.

Ajallisesti kokeilua on takana vasta vuosi, eikä yleisömäärien muutoksista parin konsertin perusteella voi vielä johtopäätöksiä vetää. Yleisöllä on omat tottumuksensa ja uusien ajatusten läpilyönti kysyy aikaa. Jokainen tyytyväinen kuulija on paras viestinviejä seuraavaa musiikillista tapaamista ajatellen. Mutta myönnettävä on, että erityisesti kansainväliset huippukapellimestarit nielevät hetken tyhjää parikymmenpäisen yleisön edessä, he kun ovat tottuneet loppuunmyytyihin saleihin ympäri maailman. Esteeksi uusintakutsun hyväksymiselle ei savolaisen konserttielämän todellisuus ole kuitenkaan muodostunut. Ja toisaalta nämä tilanteet ovat kirvoittaneet mielenkiintoisia keskusteluja aiheesta "Musiikin suurmaa Suomi".

Uudet yhteistyön muodot

Varsinainen ilonaihe on ollut näiden konserttien herättämä odottamaton aktiivisuus niin Savonlinnassa kuin Pieksämäelläkin - uusia yhteistyön alueita ja tapoja on ehdoteltu ja pohdittu ilman minkäänlaisia kaupunkienvälisiä voimailunäytöksiä; näiden mietintöjen perusteella Mikkelin kaupunginorkesterin ykkösviuluun kiinnitettiin Savonlinnasta soittaja puolen vuoden viransijaisuuteen, pieksämäkeläisten kanssa pyöritellään tulevalle vuodelle todella merkittävän yhteistyön kustannuksia ja mahdollisuuksia. Ja siltä näyttää, että asiointi puolin jos toisinkin tulee sekä tiivistymään että henkisesti helpottumaan, kun on tutuiksi tultu.

Uutta pontta näistä kokemuksista on saanut myös jo vuosia muhinut ajatus maakunnallisen jousiorkesterin kokoamisesta ja sen ympärille luotavasta koulutus- ja toimintasuunnitelmasta osana laajaa sivistysmaakuntahanketta. Kun kuntien kulttuuriin suuntaamat rahat hupenevat muihin osoitteisiin, nousee entistäkin tärkeämmäksi ennakkoluulottomien, sivistystä, tieteitä ja taiteita itseisarvona pitävien tukijoiden osuus henkisen perintömme vaalimisessa ja ovien avaamisessa tulevaisuuden suurille suomalaisille. Etelä-Savon rahasto on vuosien saatossa toteuttanut sekä näkyvästi että kuuluvasti Suomen kulttuurirahaston asettamaa tehtävää: " Kulttuurirahaston tehtävänä on rohkaista luovia henkilöitä kunnianhimoisiin tavoitteisiin. Sen on rohkeasti tuettava kokeilevia suunnitelmia, joihin sisältyy riskinottoa merkittävien tulosten saavuttamiseksi".

Niin henkisestä kuin aineellisesta tuesta lämpimästi kiittäen

Helinä Tepponen
HT-Intendent Oy