Rahastot

Kulttuurirahaston omaisuus jakautuu keskusrahaston ja maakuntarahastojen yleisrahastoihin ja nimikkorahastoihin. Tältä sivulta voit lukea, mitä termit käytännössä tarkoittavat.

Keskusrahasto

Keskusrahasto myöntää tarkoituksensa mukaisesti henkilökohtaisia apurahoja tieteen ja taiteen tekijöille. Keskusrahastolla on kolme hakua, Lokakuun, Maaliskuun ja Elokuun haut. Hakemus kaikkiin hakuihin tehdään Apurahanhakijan verkkopalvelussa.

Apurahoja jaetaan yksityishenkilöille ja työryhmille sekä muille kulttuurielämän aloilla toimiville henkilöille ja yhteisöille. Rahasto haluaa tarjota mahdollisuuden myös laajempiin kulttuurihankkeisiin tukemalla niiden toteutumista huomattavin apurahoin.

Maakuntarahastot

Suomen Kulttuurirahaston toiminta ulottuu koko Suomeen. Valtakunnallisesti toimivan keskusrahaston lisäksi 17 maakuntarahastoa toteuttavat omilla alueillaan rahaston sääntömääräistä tehtävää.

Maakuntarahastojen hakuaika on tammi-helmikuussa. Hakuajasta puhutaan Tammikuun hakuna. Hakuajan alkamis- ja päättymispäivät vaihtelevat hieman siten, että ne osuvat aina arkipäivälle. Hakemus tehdään Apurahanhakijan verkkopalvelussa.

Maakuntarahastojen tarkoituksena on maakunnan kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen. Tarkoituksen toteuttamisesta vastaa hoitokunta. Hoitokunnan työn sujumisesta ja maakuntarahaston juoksevasta hallinnosta taas vastaa asiamies, jolla on usein apunaan sihteeri. Maakuntarahastot tukevat ja edistävät tiede-, taide- ja muuta kulttuurityötä jakamalla vuosittain apurahoja ja palkintoja. Lisäksi ne voivat järjestää omaa kulttuuritoimintaa ja käynnistää erilaisia kulttuurihankkeita.

Keskusrahaston ja maakuntarahastojen nimikkorahastot

Lähes 900 nimikkorahastoa perustuvat yksityishenkilöiden ja yhteisöjen lahjoituksiin. Ne jakavat apurahoja vuosittain tai harvemmin lahjoittajiensa toivomiin, joskus tarkastikin määriteltyihin tarkoituksiin. Näiden alojen ulkopuolelle jääviä hankkeita tuetaan käyttötarkoitukseltaan vapaista varoista.

Apurahat jaetaan keskusrahaston ja maakuntarahastojen hakuaikoina jätettyjen hakemusten perusteella. Myönnettävät apurahat sijoitetaan tarkoitukseltaan sopiviin rahastoihin Rahaston toimistossa.