Avajaispuhe, Markku Piri, 7.5.2014

Hyvä Merja Haapala, arvoisat kutsuvieraat,
 
kiitän lämpimästi Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastoa kutsusta tulla avaamaan tämä näyttely, sillä kutsu antoi minulle oivan tilaisuuden lähemmin tutustua taiteilijaan, jonka taito ja pyrkimykset, huumori ja elämää ymmärtävä ja elämää rakastava lempeys ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen.
 
Merja Haapala on sekä muotoilija että kuvanveistäjä, tämä on hänen kohdallaan luontevaa ja uran ja elämän varrella taitojen kasvettua ja näkemysten kirkastuttua, myös itsestään selvää. Yhdistelmä ei Suomessa ole automaattisesti hyväksytty; meillä on viime vuosiin saakka ollut selkeät hallinnolliset rajat designin ja taiteen välillä, eikä rajojen ylittäjiä ole usein katsottu suopeasti, kannustamisesta puhumattakaan. Rajojen ylittäminen vaatii uteliaisuutta ja voimaa.
 
Merja Haapalan lähtökodissa on jotakin todella aitoa ja rehellistä, ihmiselle ikiaikaisesti kuuluvaa: savi, siis maa, ja käden kosketus; muodot omakohtaisen tuntemuksen kautta tulkittuina ja toteutettuina.
 
Kuopion muotoiluakatemian vuodet ja niiden jälkeen työskentely keraamikkona antoivat vahvan ammattitaidon - kaiken hyvän edellytys. Materiaalit tulevat tutuiksi vain niitä käyttämällä, työstämällä, ymmärtämällä, leikkimällä, uskaltamalla ja oivaltamalla. Ja vain ammattikäsityöläisen tapaan työskennellen, hallittuja sarjoja tuottaen. Työvaiheet itse aina vain uudestaan toteuttamalla saadaan tekniikat, materiaalit, toteutus- ja viimeistelytavat niin omiksi ja hallituiksi, että materiaalit ovat jo kuin jatke itsestä, ja toiveet ja kaipuu voivat saada tulkintansa ilman esteitä. Mestariksi tullaan vain sitkeästi uurastamalla, rohkeasti kokeilemalla, uskollisuudella materiaalille, mutta myös "uskottomuudella" kun taiteilijan sielu niin kutsuu!
 
Merja Haapala oli Arabian vieraileva taiteilija vuonna 2008. Muutamaa vuotta ennen tätä hänellä oli työskentelyn suuntiin vaikuttava, ja uusia ovia avaava työjakso. Ja hänelle tyypillisesti, kyseessä oli rohkea hyppy rajojen yli johonkin uuteen, keraamikosta kuvien veistäjäksi. Catwalk -sarjan lasitetuissa, vajaat 50 senttiä korkeissa figuureissa Haapala kuvasi naisia ja naisen elämän eri puolia herkullisella tavalla. Kyseessä oli manifesti muttei ilman huumoria, ja hahmoissa, niin tätä päivää kuin ovatkin, on minusta jotakin todella arvostavaa, lähes pyhää: ne tuovat mieleen kirkkain värein maalatut figuurit, matkakumppanit, joita Egyptissä haudattiin merkittävien vainajien mukaan; samalla ne ovat tuttuja ja rakastettavia, melkein kuin perheen jäseniä. – Perheellisyys, ja siis oma taiteilijaperhe, on osa Merja Haapalan taiteilijanlaatua ja varmasti kehityksen yksi tärkeä vaikuttaja.
 
Monissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla Merja Haapala on liikkunut keraamisissa teoksissaan esittävän ja abstraktin välillä, joskus yhdistellen näitä puolia, esimerkiksi kun ihmisfiguureista ryöpsähtävät pilvinä kontrastiset materiaalit kuin ajatusten kuplat tai hyökyaallot, ja kun ryöpsähdysten seurana ihmisfiguuri muuttuukin abstraktiksi hahmoksi muotojen dialogissa.
 
Savi on sensuaalinen materiaali, käsin muovailu yhdistää tunteen, tunnon ja älyn. Kosketuksen muisto, ajassa kasvava tuntoaistin perspektiivi, on käsin tekevän taiteilijan ominaispiirteitä. Tässä näyttelyssä esillä olevat posliinista toteutetut esineet, kupit ja lautaset, ovat kirkas leikkaus siitä kuka Merja Haapala on ihmisenä ja taiteilijana. Näissä esineissä voi nähdä ja tuntea niin suudelman kuin sukelluksen lammen syleilyyn, muistumia tunnoista. Muodot ovat lempeitä, naisellisiakin, mutteivät vailla särmää.
 
Mielenkiintoisen lisän näyttelyyn tuo sarja kokeiluja osana prosessia. Prosessi jatkuu, ja yksi keskeinen osio ja sisarteema näyttelylle ei voikaan olla juuri nyt täällä esillä, koska merkittävässä japanilaisessa kilpailussa Haapalan työt on kutsuttu alkukarsinnasta lopulliseen jurytykseen, ja jyrkkä ehto on, etteivät ne ole saaneet missään vielä julkistua. Paradoksi, josta voimme nyt olla uteliaan ylpeitä.

Mutta katsokaapas näitä esineitä ja niiden värejä, satojen tuntien kokeilujen tulosta! Kuinka pastellisävyt ilman makeuden häivää kohtaavat neutraaleita mutta niin sävykkäitä  "ei-värejä"!
 
Näissä esineissä ei korostu sliipattu virtaviivaisuus ja kuolleeksi editoitu funktionaalisuus vaan taitavan tekijän, elämää rakastavan taiteilijan osaamisen ja olon rauha, kaipuu ja ilo. Nämä esineet viettelevät, kutsuvat käyttämään, elämään yhteistä elämää.
 
Kiitos ja onnea Merja Haapalalle ja tälle näyttelylle.

Takaisin uutiseen