Takaisin artikkelilistaukseen
Hämeen rahasto
Yli puoli miljoonaa euroa Hämeen tieteeseen ja taiteeseen
9.5.2014

Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahasto jakoi Hämeenlinnan Verkatehtaalla pidettävässä vuosijuhlassaan vuoden 2014 apurahat. Kaikkiaan tukea myönnettiin 517 000 euroa 37 kantahämäläiselle tiede- tai taidehankkeelle. Lisäksi luovutettiin lääketieteen tohtori Ari Palomäelle 10 000 euron palkinto.

– Kulttuurirahaston perustamisesta on tänä vuonna kulunut 75 vuotta. Siksi saatoimme jakaa kaksi merkittävää apurahaa, totesi hoitokunnan puheenjohtaja, toiminnanjohtaja Hannele Yrjö-Koskinen.  
- Toinen niistä on 20 000 euron tuki Lounais-Hämeessä toteutettavalle Kulttuurin Road Show -kiertueelle ja toinen saman suuruinen tuki ammattikuvataiteilijoiden Ars-Häme ry:n näyttelytoimintaan. Nämä tuet koskettavat useita toimijoita ja toivomme hämäläisten nauttivat niiden hedelmistä.

Hämeen rahasto sai tämän vuoden hakuaikana yhteensä 273 hakemusta. Hakemusten yhteenlaskettu rahamäärä oli 3,9 miljoonaa euroa.

Myönnetyistä apurahoista noin 60 % jaettiin tänä vuonna taiteille ja 40 % tieteille. Taiteelliseen työskentelyyn myönnetään eniten apurahoja (41 %). Toiseksi eniten tuetaan eri alojen väitöskirjatöitä (31 %). Keskimääräinen myönnetty apuraha on 13 600 euroa.  

Euromääräisesti eniten hakemuksia tuli tänä vuonna kuvataiteista. Siksi myös myönnetyistä apurahoista yli viidesosalla tuetaan kuvataiteita.

Katso myös

Hämeen rahaston apurahat 2014

Palkinnonsaaja Ari Palomäki