Takaisin artikkelilistaukseen
Varsinais-Suomen rahasto
Varsinais-Suomen kulttuurirahasto jakoi apurahoja. Tutkijoiden ja taiteilijoiden työskentelyn tukeminen ensisijaista
8.5.2012
Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto jakoi vuosijuhlassaan Laitilassa tiistaina 8.5.2012 apurahoja yhteensä 87 hankkeelle.

Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto jakoi vuosijuhlassaan Laitilassa tiistaina 8.5.2012 apurahoja yhteensä 87 hankkeelle. 

Sekä kokovuotisen että vähintään puolen vuoden työskentelyn mahdollistavien apurahojen määrää lisättiin edelleen aiemmista vuosista. Lisäksi rahasto palkitsi Vehmaan kirjasto- ja kulttuuritoimen johtajanSirpa Ikala-Suomalaisen, joka on pitkäjänteisesti edistänyt paikallista kulttuuritoimintaa.

Varsinais-Suomen rahaston hoitokunta on strategiansa mukaisesti suurentanut pikku hiljaa apurahojen kokoa. Kun vuonna 2008 jaettiin viisi kokovuotista ja parikymmentä puolivuotista apurahaa, myönnettiin tänä keväänä kokovuotinen apuraha 11:lle ja vähintään puolivuotinen työskentelyapuraha 33:lle tieteen ja taiteen harjoittajalle. Suomen Kulttuurirahaston yleisten linjausten mukaisesti painotetaan erityisesti tutkijoiden ja taiteilijoiden mahdollisuutta keskittyä kokopäiväiseen työskentelyyn.

Keskimääräisen apurahan koon kasvattaminen tarkoittaa samalla apurahojen määrän vähenemistä. Tänä vuonna hakemuksia tuli kuitenkin hieman edellisiä vuosia vähemmän, joten hyväksymisprosentti ei juuri muuttunut. Määräaikaan mennessä Varsinais-Suomen rahastoon tuli yhteensä 747 hakemusta, joista hyväksyttiin 11,6 prosenttia. Hakemusten yhteissumma oli noin 10,3 miljoonaa euroa. Maakuntarahasto jakaa tänä keväänä yleisrahastosta ja nimikkorahastoista apurahoja yhteensä 894 000 euroa, joista 48 000 on varattu jaettavaksi opintostipendeinä myöhemmin toukokuussa. 

Paikallinen kulttuuritoimija palkittiin

Varsinais-Suomen rahasto on myöntänyt 5 000 euron palkinnon Vehmaan kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtajalle Sirpa Ikala-Suomalaisellekuvataiteen tunnetuksi tekemisestä ja seutukunnan kulttuuriprofiilin terävöittämisestä. Vuosijuhlassa palkinnon ojentanut rahaston hoitokunnan puheenjohtaja, professori Riitta Pyykkö totesi Ikala-Suomalaisen edistäneen työssään esimerkillisesti etenkin visuaalisten taiteiden näkyvyyttä ja vaikuttavuutta pienessä, 2400 asukkaan kunnassa ja koko Vakka-Suomen seutukunnassa.

- Sirpa Ikala-Suomalainen on kehittänyt Vehmaan kunnankirjaston näyttelynurkkauksesta paikan, jossa kirjaston käyttäjät pääsevät kosketuksiin monipuolisen ja laadukkaan kuvataiteen kanssa. Vehmaan kirjaston näyttelytoiminta on ympärivuotista ja näyttelyissä on esillä niin ammattitaiteilijoiden kuin harrastajienkin töitä, sekä nykytaidetta että perinteisempää ilmaisua. Ikala-Suomalainen on vaikuttanut Vakka-Suomen kuvataidetarjontaan myös monin muin tavoin, Pyykkö perusteli.

Vuorovuosin Turussa ja maakunnassa

Varsinais-Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhla pidetään vuorovuosin Turussa ja muualla maakunnassa. Tänä vuonna juhla pidettiin Laitilan kaupungintalossa. Juhlaan toi Laitilan kaupungin tervehdyksen kaupunginjohtaja Jukka Alkio, ja juhlapuheen piti Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen. Juhlan taiteellisesta ohjelmasta vastasivat apurahansaajat, sopraano Kaisa Makkonen pianistiPasi Helinin säestämänä sekä klovnerian maisteriJanna Haavisto hauskalla Klovni Brita nostaa maljan -esityksellään.

 

Sopraano Kaisa Makkonen oli yksi Varsinais-Suomen rahaston apurahan saaneista. Häntä säestää Pasi Helin. Kuva: Studio Tarja Ky.