Takaisin artikkelilistaukseen
Uudenmaan rahasto
Uudenmaan rahastolta 828 000 euroa uusmaalaiselle taiteelle ja kotiseututyölle
14.5.2014

Nuorten biisintekopajoille ja Stadin Kadonneet styget -konsertille suurimmat apurahat (kuvat: Heikki Tuuli).

Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto jakoi vuosijuhlassaan 15.5. kulttuuritalo Lilla Villanissa Sipoossa 828 000 euroa 139 apurahansaajalle. Hakemuksia, joiden yhteissumma oli 21 277 506 euroa, jätettiin 1 733 kappaletta. Uudenmaan Kulttuurirahaston nimikkorahastoista jakovuorossa olivat Marjo Kaarina Hetemäen (12 000 €), Markku Salosen (12 000 €) sekä Anna ja Einar Winqvistin (22 000 €) rahastot. Lisäksi Paavo Koskisen nimikkoapurahoina jaettiin 180 000 euroa.

Juhlavuoden 2014 apurahalla monikulttuuristen nuorten biisintekopajoja

Suomen Kulttuurirahaston täyttäessä 75 vuotta juhlavuoden 2014 apurahana myönnettiin 40 000 euroa muusikko Tommi E. Virtaselle ja Finlandia 2.1. -työryhmälle monikulttuuristen nuorten biisintekopajoihin sekä niistä kertovan lyhytdokumenttisarjan tekemiseen. Populaarimusiikki on nuorille keskeinen tapa ilmaista identiteettiään; lauluntekopajoissa nuoria kannustetaan kehittämään itseilmaisua, luovaa ajattelua ja kirjoittamisen taitoa. Näin pyritään tukemaan nuorten mahdollisuuksia käyttää musiikkia omaäänisenä kanavana ja ilmaista sen avulla, miltä monikulttuurinen ja monikielinen arki tuntuu.

Kansanlauluja stadin slangiksi maakunnallisesti merkittävänä hankkeena

Maakunnallisesti merkittävänä hankkeena Uudenmaan rahasto jakoi 15 000 euroa mus. kand. Anna Karvoselle ja työryhmälle Stadin Kadonneet Styget -konsertin toteuttamiseen. Hankkeessa tutkitaan, millaisia kansanlauluja on Helsingissä kuultu stadin slangiksi ennen ja jälkeen toisen maailmansodan ja mitä ne kertovat vanhoista helsinkiläisistä ja heidän elämästään. Tarkoituksena on myös tehdä uusia slangiasuisia lauluja kansanlaulutyyliin mutta rytmimusiikin keinoin, kunnioittaen stadin menneitä sukupolvia.

Vuoden työskentelyapurahan 22 000 euroa saivat kirjallisuudessa Sami Hilvo, tanssitaiteessa Laura Koistinen, teatteritaiteessa Laura Murtomaa sekä kuvataiteessa Milja Viita. Puolivuotisen 11 000 euron apurahan saivat kuvataiteessa Eeva-Riitta Eerola, Reima Nevalainen, Inkeri Nieminen, Alli Savolainen, Erja Tielinen sekä Laura Wesamaa ja säveltaiteessa Minna Leinonen. Elokuvataiteessa myönnettiin Amir Eskandarille 15 000 euroa.

 

Salla Taskisen ohjaama iloinen ryhmä esitti katkelman näytelmästä Erkat ja Tavikset Uudenmaan rahaston vuosijuhlassa 2014.

Katso myös

Uudenmaan rahaston apurahat 2014