Takaisin artikkelilistaukseen
Pohjois-Pohjanmaan rahasto
Tarinoita ja yhteisöllisyyttä
23.1.2015

Kansainvälinen kuraattori vierailulla Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahaston Pohjavirta-hanke on saanut vieraakseen kuraattori Mike Watsonin. Englantilainen Watson asuu Italiassa, josta käsin hän kirjoittaa lukuisiin arvostettuihin taidelehtiin kuten Frieze ja Art Review -julkaisuihin. Hän on myös toiminut kuraattorina mm. Venetsian Biennalessa Nomas Foundationin näyttelykokonaisuudessa.

Pohjois-Pohjanmaalla Watson tutustuu Pohjavirta-hankkeeseen valittuihin taiteilijoihin, valmiisiin teoksiin sekä teosten tuleviin sijoituspaikkoihin. Erityisesti taiteen sosiaalisesta puolesta kiinnostunut kuraattori tapaa myös muita alueen taiteilijoita sekä tutustuu erilaisiin kulttuurikohteisiin.

Watson osallistui taiteilijoiden valintaan yhdessä kolmen muun kuraattorin Janne Kauppisen, Antti Tenetzin ja Petri Sirviön kanssa ja on nyt iloinen voidessaan tutustua sekä valmistuneisiin että työn alla oleviin teoksiin.

“Vierailun kohokohtiin on kuulunut mm. vierailu Mankilassa, jonne taiteilijat yhdessä kyläläisten kanssa rakensivat kaksi jättiläistä kylältä peräisin olevista materiaaleista. Teos elävöittää kylän yhteisöllisyyttä ja tarinaperinnettä, johon tarina jättiläisistä kuuluu. Lisäksi odotan mielenkiinnolla Joonas Mikolan koskemattomalla luonnolla ja rakennetulla ympäristöllä leikittelevää teosta.” Watson kertoo vierailustaan.

Pohjavirta-hanke on Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahaston lahja toiminta-alueelleen Suomen Kulttuurirahaston 75-vuotisjuhlan kunniaksi. Pohjavirta on käynnistynyt tammikuussa 2014 ja kesään 2015 mennessä alueelle rakentuu kahdeksan teoksen kokonaisuus. Hanketoiminnan lisäksi Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto jakaa tieteelle ja taiteelle apurahoja, joiden hakuaika on parhaillaan käynnissä.

“Pohjavirta tuo esiin yhteisöllisyyttä ja kansanperinnettä, jotka yhdistävät asukkaat alueisiinsa. Teokset tarjoavat pohjoispohjalaisille mahdollisuuden tarkastella historiaansa sekä tuoda esiin uniikkia tarinaperinnettään eli pohjavirtaa, joka yhdistää alueen ihmiset - myös ulkopuoliseen maailmaan.” Watson pohtii.

Katso myös

Hankkeen omat sivut

Pohjois-Pohjanmaan rahasto