Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Suomen Kulttuurirahastolta lahjoitus taidemuseoille
14.6.2007

14.6.2007 

Suomen Kulttuurirahasto lahjoitti noin puolet taidekokoelmastaan, yhteensä 291 taideteosta 13 taidemuseoon. Museot valittiin niiden kokoelmien painopisteiden perusteella. Lahjoitus on kohdistettu ensisijaisesti aluetaidemuseoille, mutta joukossa on myös muutama maakunnallinen museo. Nykytaiteeseen keskittyneet museot jäivät lahjoituksen ulkopuolelle, koska Kulttuurirahaston kokoelmaan ei kyseisiä teoksia kuulu. Kulttuurirahaston omaan kokoelmaan jäivät muotokuvat sekä Bulevardin toimistoon sijoitetut teokset.

Lahjoitus koostuu Suomen Kulttuurirahastolle testamentin perusteella tulleista taideteoksista, maakuntarahastojen hankkimista tai lahjoituksina saamista sekä Kulttuurirahaston järjestämien kilpailujen ja taidegrafiikan kurssien teoksista. Osa lahjoitettavista taideteoksista palautui vuonna 2006 Kulttuurirahastoon Savonlinnan taidemuseosta 15 vuoden deponoinnin jälkeen, osa on ollut talletettuina eri puolelle Suomea ja osa varastoituna.

Suuri osa taideteoksista on Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston aikoinaan hankkimia teoksia 1960-1990-luvuilta, ja ne lahjoitetaan Jyväskylän taidemuseoon. Runsas neljäsosa on 1900-1950-luvuilta ja vain yksi teoksista 1800-luvun lopulta.

Teoksia lahjoitettiin seuraaviin museoihin:

Etelä-Karjalan taidemuseo
Väinö Kamppurin, Viljo Kojon, Väinö Kunnaksen, Olli Miettisen, Kosti Meriläisen ja Janne Muusarin teoksia sekä aikaisemmin museoon deponoidut Juho Rissasen maalaukset

Hyvinkään taidemuseo
Jalmari Ruokokosken ja Tyko Sallisen maalauksia

Hämeenlinnan taidemuseo
Mikko Carlstedtin, Ester Heleniuksen, Einar Ilmonin teoksia sekä Hämeenlinnan lääninoikeuteen, nykyiseen hallinto-oikeuteen, deponoidut teokset

Joensuun taidemuseo
Mikko Laasion, Seppo Könösen, Jyrki Puhakan, Petr Rehorin, Reijo Turusen ja Teppo Laurinollin teoksia

Jyväskylän taidemuseo
Vuonna 1986 Jyväskylän kaupungille, Alvar Aalto museoon ja vuodesta 1998 Jyväskylän taidemuseoon talletetut, lähinnä keskisuomalaista taidetta edustavat teokset, jotka Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto on hankkinut sekä kokoelma grafiikkaa

Kuopion taidemuseo
Göran Augustssonin, Pekka Halosen ja Juho Rissasen teoksia

Lapinlahden taidemuseo
Emil Halosen veistoksia, joista suurin osa on ollut deponoituna Iisalmen kulttuurikeskukseen

Mikkelin taidemuseo
Werner Thomén, Ilmari Aallon, Alwar Cawénin ja Marcus Collinin teoksia

Oulun taidemuseo
Juho Mäkelän ja Werner Åströmin teoksia

Pohjanmaan museo
Matti Annalan, Yngve Bäckin ja Eemu Myntin teoksia

Rovaniemen taidemuseo
Reidar Särestöniemen ja Unto Pusan teoksia

Salon taidemuseo
Uuno Eskolan maalaus

Wäinö Aaltosen museo
Liisa Tannerin teoksia

Takaisin uutislistaukseen

Jalmari Ruokokosken teos Tytöt (1915) lahjoitettiin Hyvinkään taidemuseoon. Kuva: Rauno Träskelin