Takaisin artikkelilistaukseen
Pohjois-Pohjanmaan rahasto
Pohjois-Pohjanmaan rahasto jakoi apurahoina 406.000 euroa
30.1.2009

Pohjois-Pohjanmaan rahaston 41. vuosijuhla ja apurahojen jakotilaisuus pidettiin perjantaina 30.1.2009 Limingan lukion Heikki Sarvelan salissa. Rahasto tuki tiedettä ja taidetta jakamalla apurahoja tänä vuonna yhteensä 406.000 euroa. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan rahasto lahjoitti Limingan kunnalle taitelija Minna Kangasmaan teoksen Aerial sijoitettavaksi Limingan lukion sisääntuloaulan seinälle.

Lastenkulttuuriin myönnettiin tänä vuonna viisi apurahaa, yhteensä 19.000 euroa. Visuaalisten taiteiden apuraha 21.000 euroa myönnettiin tyrnävälaiselle kuvataiteilija Pia Hentuselle.

Maakunnallisesti merkittäville hankkeille osoitettu 30.000 euron projektituki jaettiin kahden hankkeen kesken. Apurahan sai yrittäjä Ulla Matturi Liminganlahden luonto -multimediaesityksen tuottamiseen ja esittelykiertueen järjestämiseen Oulun seudun yläasteilla ja lukioissa. Nykymusiikkiseura Lokakuu ry Oulusta sai puolestaan apurahan Uuden Musiikin Lokakuu 2009 - Pohjois-Suomen nykymusiikkijuhlat -tapahtuman järjestämiseen.

Vuosijuhlan tervehdyssanat esitti Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajala. Juhlapuheen piti Suomen Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja, hallintoneuvos Niilo Jääskinen.

Juhlan taiteellisesta puolesta vastasivat säveltaiteen edustajat, mm. apurahanasaaja, viulisti Viktoriya Lezhneva (s.1997). Liminkalaista, valtakunnallisesti merkittävää luontokuvausta edusti juhlan käynnistävä Jari Peltomäen multimediaesitys Linnun siivin Liminganlahdelle.

 

Pohjois-Pohjanmaan rahasto juhlistaa yli 40-vuotista toimintaansa näyttelyllä, jossa on poimintoja visuaalisten taiteiden apurahan 1969 - 2008 saaneen 180 taiteilijan joukosta ja heidän teoksistaan. Lisätietoja näyttelystä löytyy täältä.

 

Takaisin uutislistaukseen

Pohjois-Pohjanmaan apurahan saajia 2009. Kuva: Jari Peltomäki

Apurahat


Pohjois-Pohjanmaan rahaston apurahat 30.1.2009 (pdf)