Takaisin artikkelilistaukseen
Pirkanmaan rahasto
Pirkanmaan rahasto jakoi apurahoina 885 000 euroa
6.5.2013
Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto jakoi 3.5.2013 vuosijuhlassaan Tampere-talossa 88 apurahaa ja palkinnon, yhteensä 885 000 euroa.

Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto jakoi 3.5.2013 vuosijuhlassaan Tampere-talossa 88 apurahaa ja palkinnon, yhteensä 885 000 euroa.

Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto toimitusjohtaja Kari ’Epe’ Heleniukselle

Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto myönnettiin toimitusjohtaja, musiikkivaikuttaja Kari ’Epe’ Heleniukselle yrittäjän rohkeasta pitkäsoitosta, soittajan ja kuulijan yhdistämisestä. Palkinnon arvo on 10 000 euroa.

Apurahoja tutkijoille, taiteilijoille ja tapahtumajärjestäjille

Maakunnallinen 30 000 euron apuraha myönnettiin hämeenkyröläiselle F. E. Sillanpään seura ry:lle F. E. Sillanpään elämä -oopperan toteuttamiseen.

Tänä vuonna tuettiin monenlaisia kaunokirjallisia hankkeita: tamperelainen kirjailija Juha Siro sai kokovuotisen työskentelyapurahan 22 000 euroa, minkä lisäksi tuettiin muun muassa lyhytproosan ja vaihtoehtohistoriallisen romaanin kirjoittajia.

Eri puolilla maakuntaa tuettiin paikallisia hankkeita ja tapahtumia, ja yli puoleen Pirkanmaan kunnista meni ainakin yksi apuraha. Apurahojen turvin järjestetään esimerkiksi näyttelyitä, tanssileiri ja valokuva-alan residenssi, toteutetaan tanssi- ja teatteriesityksiä, käynnistetään konsertti-, kurssi- ja koulutustoimintaa ja elävöitetään kaupunkikulttuuria. Nuorille muusikoille myönnettiin tukea soitinhankintoihin ja opintoihin.

Tieteen apurahoista suurin osa myönnettiin väitöskirjatyöhön. Erityisen vahvasti Pirkanmaan rahasto tukee lääketieteen tutkimusta.

Jakosumma jakautui varsin tasaisesti tieteelle ja taiteelle. Tiede sai 464 500 euroa eli noin 52,5 prosenttia, taide 420 500 euroa eli 47,5 prosenttia jakosummasta.

Kokovuotisia työskentelyapurahoja jaettiin 14, vähintään puolivuotisia 21.

Pirkanmaan Kulttuurirahastoon saapui tänä vuonna 895 hakemusta, joiden yhteenlaskettu summa oli 12 425 206 euroa. Edellisenä vuonna hakemuksia oli 883 kappaletta ja haettu yhteissumma 10 969 387 euroa.

Vuosijuhlassa nukketeatteria, klassista musiikkia ja laulua

Vuosijuhlan Tampere-talon pienessä salissa aloitti Nukketeatteri Nirunarun esitys Oodi taiteelle ja tieteelle.

Tervetuliaissanat lausui hoitokunnan puheenjohtaja, vapaa-aikapalvelujohtaja Kaisa Kirkko-Jaakkola, joka kertoi muun muassa Pirkanmaan rahaston uudesta nimikkorahastosta. Rahasto perustuu viime syksynä edesmenneen tiedotuspäällikkö Eva Maija-Leena Lindfors-Sarasteen testamenttiin. Rahastosta tullaan myöntämään apurahoja munuaissairauksien lääketieteelliseen tutkimukseen.

Muusikot Varpu Haavisto (viola da gamba) ja Aura Visala (cembalo) veivät juhlayleisön ranskalaisen, 1600-luvun loppupuolella syntyneen säveltäjän Antoine Forquerayn musiikin tunnelmiin.

Tampereen yliopiston kanslerin Krista Varantolan juhlapuheen otsikko oli Tutkimusetiikka ja tuloksellisuuspaineet. Hän pohti, miten kova kilpailu tieteen kentällä vaikuttaa tutkijoihin ja tiedeyhteisöihin. Varantolan mukaan hyvän tieteellisen käytännön edistäminen ei kuulu vain tutkijoille, vaan myös rahoittajille ja poliittisille päätöksentekijöille.

Puheenjohtaja Kaisa Kirkko-Jaakkola ja asiamies Silja Minkkinen-Poikolainen jakoivat apurahat. Palkintokirjan Epe Heleniukselle luovuttivat Kaisa Kirkko-Jaakkola ja hoitokunnan jäsen, toiminnanjohtaja Minnakaisa Kuivalainen

Sopraano Mikaela Commondt ja pianisti Anna Hytönen juhlistivat kevättä Jean Sibeliuksen ja Oskar Merikannon teoksilla.

Juhlan päätteeksi kajahti vielä yhteisesti maakuntalaulu Kesäpäivä Kangasalla, jonka säesti pianolla Anna Hytönen.

Talvipuutarhassa Ilkka Väätin näyttely 

Vuosijuhlan yhteydessä avatun näyttelyn teokset ovat tänä vuonna kuvataiteilija Ilkka Väätin arkkitektoneja. Niistä toisen esikuva löytyy Venetsian Pyhän Markuksen kirkon seinämaalauksista ja toisen Louvren taidemuseon egyptiläisen taiteen kokoelmista. Näyttelyn avaussanat lausui hoitokunnan jäsen, taiteilija Tuula Lehtinen. Hän pitää Väättiä esimerkkinä siitä, miten pitkän uran aikana karttunut ymmärrys ja taidot auttavat taiteilijaa sanomansa yhä selkeämmässä esille tuomisessa.

Väätti sai Pirkanmaan Kulttuurirahaston kokovuotisen apurahan vuonna 2012.

Näyttely on avoinna yleisölle 4.-21.5.2013.

Nukketeatteri Nirunaru Pirkanmaan rahaston vuosijuhlassa 3.5.2013

Nukketeatteri Nirunaru esitti "Oodin taiteelle ja tieteelle" Pirkanmaan vuosijuhlassa 3.5.2013. Kuvaaja: Antero Tenhunen

 

Katso myös

Pirkanmaan rahaston apurahat 2013

Palkinnonsaaja Kari 'Epe' Helenius

Juhlapuhe 2013, Krista Varantola

Tervetuliaissanat, Kaisa Kirkko-Jaakkola

Esiintyjät 2013

Talvipuutarhan näyttely, puhe Tuula Lehtinen