Takaisin artikkelilistaukseen
Pirkanmaan rahasto
Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto Riitta Valorinnalle, juhlavuoden apuraha nokialaiselle Tehdassaaren Osuuskunnalle
9.5.2014

Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto jakoi vuosijuhlassaan 9.5.2014 palkinnon ja 72 apurahaa, yhteensä 922 000 euroa.

Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto fil. kand. Riitta Valorinnalle

Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto myönnettiin fil. kand. Riitta Valorinnalle taidevaistosta ja tinkimättömyydestä, modernin kuvan puolustamisesta. Palkinnon arvo on 10 000 euroa. Palkinto luovutettiin Riitta Valorinnalle Pirkanmaan Kulttuurirahaston vuosijuhlassa 9.5.2014. 

Apurahoja tutkijoille, taiteilijoille ja yhteisöille

Jakosumma jakautui apurahoina tieteelle ja taiteelle. Tiede sai apurahoista 34 kappaletta (noin 46,6 prosenttia), 534 000 euroa (57,9 %) ja taide 39 kappaletta (53,4 prosenttia), yhteensä 388 000 euroa (42,1 %). Kokovuotisia työskentelyapurahoja jaettiin 21 kappaletta, vähintään puolivuotisia 16.

Juhlavuoden apuraha, 30 000 euroa, myönnettiin nokialaiselle Tehdassaaren Osuuskunnalle Nokian Tehdassaaressa sijaitsevan teollisuustilan muuntamiseen taiteen työskentely-, esiintymis- ja harrastustiloiksi sekä yhteisötaidehankkeen toteuttamiseen.  

Lisäksi tuettiin mm. Sääksmäki Soi! -musiikkipäiviä, katuflamencoa, Jätkien juttuja -poikien taidetapahtumaa sekä metsäpuutarhan perustamista lähiöön. Nuoria muusikoita tuettiin soitinhankinnoissa ja opinnoissa. Tieteen apurahoista suurin osa myönnettiin väitöskirjatöihin.

Pirkanmaan Kulttuurirahastoon saapui 940 hakemusta, joiden yhteenlaskettu summa oli 13 354 251 euroa. Edellisenä vuonna hakemuksia oli 895 kappaletta ja haettu yhteissumma 12 425 206 euroa.

Vuosijuhlaohjelmassa paljon musiikkia

Pirkanmaan Kulttuurirahaston vuosijuhlan Tampere-talon pienessä salissa aloitti lyhytelokuva Fennomanian lapsi, Suomen Kulttuurirahaston tarina.
 
Franck Median lyhytelokuvaa seurasi Pohjaslahden koulun oppilaiden laulu- ja soittoesitys, jota johtivat Petra Käppi ja Antero Mentu.  
 
Pohjaslahden koulun projektissa on tutustuttu suomalaiseen kansanmusiikkiin sekä opeteltu soittamaan kitaraa ja viisikielistä kanteletta. Esitettävät laulut käsittelivät perinteisiä suomalaisia vuoden kiertoon liittyviä juhlia. Lapset olivat ohjaajiensa avustuksella tehneet laulujen sanat, sävelen sekä sovituksen.

Vuosijuhlan tervetuliassanat lausui hoitokunnan puheenjohtaja, maakuntajohtaja Esa Halme. Hän pohti puheessaan mm. tieteen ja taiteen keskinäistä vertailua: "Tieteen ja taiteen välinen vertailu on vaikeaa, ehkä osin jopa tarpeetonta. Pirkanmaan näkökulmasta ne ovat molemmat keskeisiä. Tieteen rooli on vientiin ja teollisuuteen painottuvan maakunnan keskeisiä menestysedellytyksiä. Viime vuosina on tässä havaittu mitattavaa muutosta. Aiemmin erityinen huomio kiinnittyi siihen, kuinka paljon rahoitusta jaettiin, eli panokseen. Tällä hetkellä huomiota kiinnitetään erityisen paljon siihen, mitä tutkimus ja kehitystyö ja innovaatiot saavat aikaan. Tästä näkökulmasta näkemämme hankkeet ovat erinomaisia. Maakunta ilman laadukasta ja ammattimaista kulttuuria ja taidetta ja ilman siitä nauttivaa asiantuntevaa yleisöä, maakuntalaisia, olisi kovin vajaa. Pirkanmaan ja keskuksen Tampereen kansallisesti kova vetovoima ammentaa hyvästä elämän kokonaisuudesta, laadusta ja mahdollisuuksista." Lue Halmeen koko puhe täältä.

Viulisti Jaana Haanterä ja pianisti Eveliina Kytömäki johdattivat juhlayleisön säveltäjä Jouni Kaipaisen sonaatin tunnelmiin. Tampereella 15.3.2014 kantaesityksensä saaneesta sonaatista, Sonata delle canzone, op. 91a, esitettiin III osa Lento. (Inno.)

Professori Aulis Aarnio ja Suomen idea

Vuosijuhlan juhlapuheen piti professori Aulis Aarnio. Puheessaan Suomen idea hän johdatteli ajatusta Euroopan idean synnystä Suomen itsenäistymisen ja kansakunnan identiteetin rakentumisen kautta tulevaan, Suomen ideaan: Suomelle on tärkeää yhteistyö muiden maiden ja kansakuntien kanssa. Samalla kun täysivaltaisuus ja yhteistyö on otettava todesta, on kysyttävä millaisin valmiuksin voimme osallistua kansainväliseen vuorovaikutukseen. Tähän koko suomalaisen tulevaisuuden pohdintaan tulee valjastaa koko suomalaisen tieteen, taiteen ja muun osaamiskulttuurin terävin kärki. Lue Aarnion koko puhe täältä.

Puheenjohtaja Esa Halme ja asiamies Silja Minkkinen-Poikolainen jakoivat vuoden 2014. apurahat. Palkintokirjan Riitta Valorinnalle luovuttivat Esa Halme ja hoitokunnan jäsen, taiteilija Tuula Lehtinen.

Irlantilaiset sävelet täyttivät Tampere-talon salin teatteritait. maisteri Petra Karjalaisen sekä muusikoiden Tomi Pelli (kitara) ja Antti Heermann (viulu) esittäessä kappaleet Minä rannalle tahdon (säv. ja sanat Pasi Karjalainen) ja Albatrossi (säv. Susan McKeown, suomennos Heikki Salo).

Juhlan päätteeksi kajahti vielä yhteisesti maakuntalaulu Kesäpäivä Kangasalla, jonka säesti pianolla Eveliina Kytömäki.

Talvipuutarhassa Merja Haapalan näyttely

Muotoilija, kuvanveistäjä Merja Haapala esitteli Talvipuutarhan näyttelyssä Lampi-kuppisarjansa. Näyttelyn avasi muotoilija, taiteilija Markku Piri. Yleisö voi tutustua töihin 10. – 25.5.2014.  Merja Haapala sai Pirkanmaan Kulttuurirahaston apurahan vuonna 2013.





Apurahansaajat 2014. Kuva: Antero Tenhunen.

Petra Karjalainen esiintyi vuosijuhlassa Tomi Pellin, kitara (kuvassa) ja Antti Heermannin, viulu, säestyksellä. Kuva: Antero Tenhunen.

Katso myös

Pirkanmaan rahaston apurahat 2014

Tervetulosanat 2014

Juhlapuhe 2014

Palkinnonsaaja 2014

Palkintopuhe 2014

Esiintyjät 2014

Apurahansaajan puhe 2014

Talvipuutarhan näyttelyn avajaispuhe

Juhlavuoden apuraha, Tehdassaaren osuuskunta