Takaisin artikkelilistaukseen
Pirkanmaan rahasto
Pirkanmaa jakoi apurahoja lähes 1,2 miljoonaa euroa
12.5.2017

Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto jakoi 12.5.2017 vuosijuhlassaan Tampere-talossa palkinnon ja 87 apurahaa, yhteensä 1 168 000 euroa.

Pirkanmaan rahaston vuoden 2017 palkinto myönnettiin 'signaalien salaisuuksien avaajalle, kansainvälisten yhteyksien rakentajalle', professori Moncef Gabboujille. Palkinnon arvo on 15 000 euroa.

Suurimman yksittäisen apurahan eli 40 000 euron Kärkihankeapurahan sai Grafiikanpaja Himmelblau Oy Finlayson Art Area -kuvataidetapahtuman taiteilijakorvauksiin ja näyttelyiden kustannuksiin.

Pirkanmaan rahaston nimikkorahastoista merkittävä osa ohjaa apurahoja lääketieteen eri aloille, ja apurahansaajien joukossa onkin esimerkiksi useita syöpä- ja sydäntautien tutkijoita. Lisäksi tieteen apurahoilla tuetaan tänä vuonna muiden muassa rautakautisten hautojen, kestävän kulutuksen, keskiajan suullisen kommunikaation, vanhenemisen ja älykkäiden koneiden tutkimusta.

Taiteelliseen työskentelyyn kokovuotisen apurahan saivat teatteritieteen maisteri Marika Heiskanen, kuvataiteilija Heta Laitakari, kirjailija Tiina Lehikoinen ja kuva- ja tekstiilitaiteilija Ulla Pohjola.

Taiteen apurahoja myönnettiin myös esimerkiksi käsityöopetuksen järjestämiseen maaseudulla, nykysirkustilan perustamiseen, sävellystilauksiin ja ikääntyville miehille suunnatun yhteisöteatteriproduktion toteuttamiseen.

Lasten ja nuorten kulttuurille myönnettiin yhteensä 46 000 euroa.

Syöpälasten hyvinvoinnin edistämiseen osoitetuista Eeva ja Jouko Järvisen nimikkoapurahoista jaettiin tänä vuonna 18 000 euroa Syli ry:lle ja 12 000 euroa Tampereen Lastenklinikan Tuelle.

Apurahoista tilastojen valossa

- Tieteen ja taiteen aloille myönnettiin kummallekin 43 apurahaa. Tiede sai yhteensä 713 500 euroa ja taide 444 500 euroa.

- Kokovuotisia, vähintään yhdeksän kuukauden työskentelyyn tarkoitettuja apurahoja myönnettiin 24 ja vähintään puolivuotisia 15 kappaletta.

- Suurin osa hakijoista ja apurahansaajista on tamperelaisia, mutta kaikkiaan 12 pirkanmaalaiseen kuntaan myönnettiin ainakin yksi apuraha.

- Pirkanmaan rahastoon saapui tänä vuonna 1 046 hakemusta, joiden yhteenlaskettu hakusumma oli 18 128 601 euroa. Viime vuonna hakemusmäärä oli 946 kappaletta ja hakusumma 15 033 263 euroa.

Kuvataiteilija Sanni Sepän näyttely

Vuosijuhlan yhteydessä Tampere-talon Majakka-tilassa avattiin kuvataiteilija Sanni Sepän näyttely. Näyttelyn avasi museonjohtaja Taina Myllyharju, ja se on avoinna yleisölle 13.–21.5.2017 ja 25.–28.5.2017 arkisin klo 9–18 ja aina, kun talossa tapahtuu.

Vuosijuhlassa nuoret esillä

Maamme 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Pirkanmaan rahaston vuosijuhlassa pääsivät esiin Suomen tulevaisuuden tekijät, nuoret. Juhlan aloitti kantaesitys rahaston tilausteoksesta Telki, jonka säveltäjä on tamperelainen, vuonna 1990 syntynyt Roope Mäenpää. Orkesterina toimi Pirkanmaan musiikkiopiston Sinfonietta johtajanaan Tiina Kaukinen. Lisäksi juhlassa esiintyivät huilisti Henna Nieminen, viulisti Iidamari Ahonen ja pianisti Sofia Stasevska.

Juhlapuheen vuosijuhlassa piti kansanedustaja Pekka Haavisto.

 

Lisätietoja:

Pirkanmaan rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Esa Halme, etunimi.sukunimi@pirkanmaa.fi
Pirkanmaan rahaston asiamies Silja Minkkinen-Poikolainen, etunimi.sukunimi@skr.fi

 

Pirkanmaan rahaston apurahansaajat 2017 yhteiskuvassa (kuva: Antero Tenhunen)

 

Pirkanmaan rahaston nettisivut

Myönnetyt apurahat

Pirkanmaan musiikkiopiston Sinfonietta Pirkanmaan rahaston vuosijuhlassa (kuva: Antero Tenhunen)

 

Vuosijuhlapuhe 12.5.2017, Pekka Haavisto

Tervehdyssanat 12.5.2017, Esa Halme

Kiitospuhe 12.5.2017, Sonja Lahtinen

Pirkanmaan rahaston palkinto Moncef Gabboujille