Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Kuvittaja Katri Kirkkopellolle Kylli Koski -palkinto
23.1.2009

Suomen Kulttuurirahaston Kylli Kosken rahaston 10.000 euron palkinnon sai tänä vuonna kuvittaja ja kuvaamataidon opettaja Katri Kirkkopelto. Se luovutettiin perjantaina 23.1.2009 Helsingissä. Palkinto myönnettiin nyt toista kertaa ansiokkaasta työstä lastenkulttuurin hyväksi.

Kuvaamataidon opettajan työnsä ohella taiteen maisteri Katri Kirkkopelto on Kylli Kosken eli Kylli-tädin tavoin edistänyt lasten myönteistä kehitystä mielikuvitusta rikastuttavilla, herkillä ja hellyttävillä kuvitustöillään. Kirjoittamiensa ja kuvittamiensa lastenkirjojen lisäksi hänen taitavaa ja ilmeikästä kuvitustaan on nähtävissä lukuisissa muissa kuvakirjoissa, kirjojen kansissa ja oppikirjoissa.

Yksi tunnetuimmista Katri Kirkkopellon luomuksista on Suna Vuoren tekstiin perustuva omaperäinen, pelottava mutta samalla lempeä hirviömaailma kirjassa Hirveää, parkaisi hirviö. Kirja oli Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2005 ja poiki sittemmin kokonaisen lastenkirjasarjan.

Suomen Kulttuurirahaston Kylli Kosken rahasto


Kansakoulun- ja kuvaamataidonopettaja, kuvataiteilija Kylli Annikki Koski (1906-1997) eli Kylli-täti ilmestyi vuonna 1957 televisioruutuihin kertomaan tarinoita ja kuvittamaan niitä satusiveltimen taidokkailla viivoilla. Herkät akvarellit, taiteilijan sirot kädenliikkeet ja huoliteltu suomen kieli sekä satusormuksen kilahdus ovat syöpyneet lukuisten suomalaisten mieliin ikuisesti.

Vuonna 1998 ystäväpiirin aloitteesta perustettiin Kylli Koski seura ry, jonka tarkoituksena on edistää lastenkulttuuria taiteilija Kylli Kosken elämäntyön hengessä. Seura perusti Suomen Kulttuurirahaston yhteyteen Kylli Kosken nimikkorahaston, joka tukee lastenkulttuuria. Rahastosta myönnettiin Kylli Koski -palkinto nyt toista kertaa. Ensimmäisen kerran palkinnon sai graafinen suunnittelija, taiteen maisteri Christel Rönns vuonna 2006.

Lisätietoja:
Kulttuurisihteeri Petra Jääskeläinen, puh. (09) 6128 1213, pj@skr.fi

Takaisin uutislistaukseen