Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Kulttuurirahaston kaikkien aikojen suurin hanke kirjatalkoot sai 3,5 miljoonaa euroa, apurahoihin 18,5 miljoonaa euroa v. 2007
3.3.2007

Suomen Kulttuurirahasto vietti vuosijuhlaansa perinteisesti 27.2.2007 Finlandia-talossa. Tänä vuonna Kulttuurirahasto jakoi yhteensä 1 320 apurahaa ja kolme 30.000 euron palkintoa. Palkinnon saivat seuraavin palkintolausekkein professori Martti Koskenniemi kansain oikeuden ymmärtämisestä, keraamikko Kristina Riska saven taikurille, tilan loihtijalle, oppaalle kauneuden maailmaan ja professori Rauno Ruuhijärvi Suomen luonnon tuntijalle, sen väsymättömälle puolestapuhujalle.

Juhlassa julkistettiin Kulttuurirahaston tämänvuotinen suurhanke Kulttuurirahaston Kirjatalkoot . Seuraavien kolmen vuoden ajan ohjataan noin 3,5 miljoonaa euroa kuntien kirjastojen kirjahankintoihin. Tavoitteena on lisätä kirjojen määrää ja valikoimaa.

Suomen Kulttuurirahaston palkinnot ja apurahat 2007

Vuosijuhlaesitelmän 'Musiikki ja kulttuurien kohtaaminen' piti säveltäjä Eero Hämeenniemi.

Juhlan musiikista vastasivat Uuden Nuoren KamariOrkesterin muusikot, pianisti Valeria Resjan ja Oulaisten Nuorisokuoro.

Hallintoneuvoston esimiehen, akatemiaprofessori Risto Niemisen avauspuhe

Hallituksen puheenjohtaja, hallintoneuvos Niilo Jääskisen palkintojenjakopuhe


Hakemusmäärä kasvoi - myöntöjä sama määrä kuin viime vuonna
Apurahahakemuksia saapui tänä vuonna lähes 7 700 eli yli 600 hakemusta viimevuotista enemmän. Noin 17 prosenttia hakijoista sai apurahan.

Jakosumma nousi 18,5 miljoonaan euroon, mutta saajien määrä reilut 1 300 pysyi lähes samana. Edelleen pystyttiin tavoitteen mukaisesti nostamaan apurahan keskisuuruutta, joka oli nyt 13 100 euroa.

Keskusrahaston ja maakuntarahastojen jakama apurahasumma tulee olemaan vuonna 2007 yhteensä lähes 27 miljoonaa euroa. Maakuntarahastojen jakovara lisääntyi reilulla miljoonalla eurolla.

Yli kaksi kolmannesta myönnetyistä apurahoista oli henkilökohtaisia, ja loput kohdistuivat yhteisöille ja työryhmille. Henkilökohtaisia kokovuotisia 16 000 euron apurahoja oli edelleen noin puolet myönnöistä. Tieteen (50%) ja taiteen (46 %) osuudet pysyivät ennallaan, ja muut opinnot saivat neljä prosenttia kaikista apurahoista.

Hakemuksetta myönnettiin Reko Lundánin muistoapurahana 20 000 euroa Vailla vakinaista asuntoa ry:lle Sällikoti-projektin tukemiseen.

Takaisin uutislistaukseen

Vuosijuhlassa esiintyi mm. Oulaisten Nuorisokuoro Tapani Tirilän johdolla. Kuva: Heikki Tuuli

Palkinnot

Suuriin hankkeisiin 2 miljoonaa

Tieteen työpajoihin 200.000

Vuosijuhlaesitelmä

Avauspuhe

Palkintojen jako