Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Kulttuurirahastolta merkittävä rahoitus maatalouden vesistövaikutusten tutkimiseen
13.12.2017
Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt lähes kolme miljoonaa euroa monitieteiseen tutkimukseen, jossa etsitään ratkaisuja maataloudesta vesiin päätyvän, rehevöittävän fosforin vähentämiseksi. Tutkimusta koordinoi Suomen ympäristökeskus SYKE, ja siihen osallistuvat Luonnonvarakeskus Luke, Helsingin yliopisto, Pyhäjärvi-instituutti sekä ELY-keskuksia.

Suomi on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet vesien tilan parantamiselle ja ravinteiden kierrätykselle. Fosfori on Itämeren ja sisävesien rehevöitymisen ongelmaravinne, jonka tärkein lähde on maatalous. Maatalouden fosforikuormituksen vähentämiseen on panostettu voimakkaasti niin Suomessa kuin muuallakin. Tästä huolimatta kuormitus on pienentynyt vain vähän, eikä hajakuormituksesta kärsivien vesien tila ole merkittävästi parantunut.  

”Kulttuurirahasto on viime vuosina etsinyt aktiivisesti tapoja tukea suomalaista maataloutta tavoilla, jotka parantavat ympäristön tilaa ja turvaavat täällä kestävän maatalouden harjoittamisen pitkälle tulevaisuuteen. Rahoitamme myös perustutkimusta, mutta tältä hankkeelta odotamme tuloksia, joita voidaan suoraan soveltaa ravinnekuormituksen vähentämiseen viljelijöidenkin kannalta tehokkaimmin”, toteaa Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

Kolmivuotiseksi suunnitellun hankkeen ensimmäiselle vuodelle Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt miljoona euroa, ja kokonaisuudessaan sille on varattu 2,8 miljoonaa euroa, mikä tekee siitä Kulttuurirahaston kaikkien aikojen kalleimman tutkimushankkeen.

”Rahoitus nostaa säätiöiden ja tutkimuslaitosten yhteistyön aivan uudelle tasolle. On hienoa, että Suomen Kulttuurirahasto antaa tukea ympäristötutkimukseen, jossa etsitään ratkaisuja vesistöjemme tilan parantamiseen”, toteaa SYKEn tutkimusjohtaja Per Mickwitz.

”Maailmanlaajuinen epäonnistuminen maatalouden ravinnekuormituksen vähentämisessä voi osin johtua taustalla olevien mekanismien puutteellisesta tuntemuksesta. Nyt käynnistyvä hanke tutkii fosforikuormitusta monitieteisesti ja eri mittakaavoissa, laboratoriokokeista aina valuma-aluetarkasteluihin”, kertoo hankkeen koordinaattori, SYKEn erikoistutkija Petri Ekholm.

”Tutkimus tehdään tiiviissä yhteistyössä päätöksentekijöiden ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa. Ratkaisut tarjoavat näin todellisen tuen päätöksentekoon ja sopivien keinojen valintaan.”

Tutkimus koostuu kolmesta osasta. SYKE vetää osiota, jossa tarkastellaan peltojen ravinnepitoisuutta ja pelloilla tehtyjä toimenpiteitä. Osiossa selvitetään myös edellytykset ja vaihtoehdot jatkuvasti päivittyvän tietokannan rakentamiselle. Tavoitteena on, että yhtenäisen ja luotettavan tietokannan avulla maatalouden ympäristönsuojelutoimet voidaan kohdentaa nykyistä tehokkaammin ja tarkoituksenmukaisemmin sinne, missä niiden tarve on suurin.  

Luken johdolla selvitetään maatalouden fosforikuormituksen biologista käyttökelpoisuutta ottamalla huomioon myös vesistön sisäistä kuormitusta säätelevät prosessit. Tavoitteena on tuoda maatalouden vesiensuojelun päätöksentekoon uusi menetelmä, jonka avulla voidaan suositella kustannustehokkaita toimenpideyhdistelmiä erilaisille valuma-alueille ja vastaanottaville vesistöille.

Helsingin yliopiston johdolla kehitetään tuotannollisesti ja ympäristöllisesti kestävä viljelyjärjestelmä, joka kykenee sopeutumaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin paineisiin useiden maatilojen pelto- ja metsäalaa sisältävien kuivatusalueiden mittakaavassa. Siinä tutkitaan yksittäisten fosforikuormitusta vähentävien käytännön toimenpiteiden sijaan kuivatusalueella toteutetun viljelyjärjestelmän kokonaisvaikutuksia.

”Viljelijät ovat jo pitkän aikaa tehneet erilaisia toimia maatalouden vesistövaikutusten vähentämiseksi. Oikean tiedon saanti maatalouden vesistövaikutuksista korostuu ilmastomuutoksen vaikutusten kasvaessa”, toteaa MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi.

”Toimenpiteiden tuloksellisuuden arvioimiseksi uutta tarkempaa tietoa tarvitsevat niin käytännön viljelijät kuin poliittiset päättäjätkin.”

Lisätiedot

Tutkimusjohtaja Per Mickwitz, SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Hankkeen koordinaattori, erikoistutkija Petri Ekholm, SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Toimitusjohtaja Antti Sahi, MTK ry, etunimi.sukunimi@mtk.fi

Osioiden vastuutahot

Kohti maatalouden digiloikkaa ja tehokasta hallintaa: erikoistutkija Jussi Kauppila, SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Maatalouden rehevöittävä fosforikuormitus ja sen vähentäminen: erikoistutkija Risto Uusitalo, Luke, etunimi.sukunimi@luke.fi

Viljelyjärjestelmien sopeutuminen muuttuviin ilmastollisiin olosuhteisiin ja ympäristövaatimuksiin – Käytännön ratkaisut kokeilualueilla ja vaikutusten seuranta: professori Laura Alakukku, Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto, etunimi.sukunimi@helsinki.fi