Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Kulttuurirahasto rahoittamaan maahanmuuttajien kielikoulutusta
27.2.2010

Suomen Kulttuurirahasto julkisti vuosijuhlassaan 27.2.2010 uuden suurhankkeen. Kulttuurirahasto ja Svenska Kulturfonden ovat käynnistämässä yhteistyössä valtion kanssa kokeilua, jonka tavoitteena on tehostaa maahanmuuttajien suomen ja ruotsin kielen opetusta.

Hanke liittyy maahanmuuttajien uuteen kotoutumiskoulutusmalliin Osallisena Suomessa, jossa painotettaisiin nykyistä enemmän kielen opetusta sekä suomalaiseen yhteiskuntaan perehdyttävää koulutusta. Kokeilun jälkeen päätetään pysyvästä mallista, joka säädetään kotouttamislaissa.

Mallia kokeillaan 10-15 kunnassa, ja kokeilu kestää kolme vuotta. Kokonaiskustannukset ovat noin 10 miljoonaa euroa. Talouspoliittinen ministerivaliokunta on hyväksynyt sisäasiainministeriön esityksen maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen kokeilusta ja sen rahoituksesta. Säätiöiden taloudellinen panos sai myös valtion sijoittamaan kokeiluun enemmän varoja. Sisäasiainministeriö, opetusministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö rahoittavat kokeilusta noin puolet sekä Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska Kulturfonden yhdessä noin puolet.

Tällä hetkellä kotoutumiskoulutusta tarjotaan erityisesti työvoimapolitiikan näkökulmasta, mikä ei välttämättä sovellu esimerkiksi kotiäideille tai luku- ja kirjoitustaidottomille maahanmuuttajille. Uudessa kolmen polun mallissa otetaan huomioon erilaiset kotoutujat: nopeasti työllistyvien polku, erityistukea vaativien polku sekä lasten ja nuorten polku. Hyväksytään myös se, etteivät kaikki tule olemaan osa työmarkkinoita. Painopistettä laajennetaan työllistymisestä syrjäytymisen ehkäisemiseen.

Suomen Kulttuurirahasto tilasi viime keväänä selvityksen maahanmuuttajien kielikoulutuksen toteutumisesta ja sen ongelmista. Sen perusteella Kulttuurirahasto tarjosi sisäasiainministeriölle yhteistyötä koulutuksen kehittämisessä. Ministeriö oli samaan aikaan käynnistänyt hankkeen maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen uudistamiseksi.

- Säätiöt eivät ole lähteneet mukaan vain paikatakseen laastarilla järjestelmän aukkoja, sanoo Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava. - Nykyinen kotoutumiskoulutus on kehittynyt aikana, jolloin maahanmuutto oli paljon vähäisempää. Haluamme auttaa ministeriöitä uudistamaan koulutusta siten, että se on tehokkaampaa sekä valtion, kuntien että maahanmuuttajien itsensä kannalta. Siihen on hyvät mahdollisuudet, koska meillä on ollut yhteinen näkemys siitä, missä ongelmat ovat. Odotamme hienoa yhteistyötä niin sisäasiainministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön kuin opetusministeriön ja opetushallituksen sekä kuntien kanssa.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors kiittää rahastoja ennakkoluulottomasta mukaan tulosta rahoittajiksi. - Tavoitteena on yhdessä parantaa kotouttamiskoulutuksen laatua ja suunnitelmallisesti kehittää koulutusta yhä paremmaksi.

Hankkeesta lisää täältä.

Takaisin uutislistaukseen