Takaisin artikkelilistaukseen
Keski-Suomen rahasto
Keski-Suomen rahasto tuki maakunnan kulttuuria 458.000 eurolla
13.5.2010

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto jakoi helatorstaina 51. vuosijuhlassaan Jämsänkosken Ilveslinnassa 455.500 euron arvosta tukea keskisuomalaiselle kulttuurille. Juhlassa luovutettiin myös Schildtin palkinto professori Lasse Kannakselle. Kun jo aiemmin myönnetyt stipendit lasketaan mukaan, rahasto tukee koko kuluvana toimikautena maakunnan kulttuuria 458.000 eurolla.

Apurahahakemuksia saatiin enemmän kuin kertaakaan aiemmin, yhteensä 485 kappaletta. Niiden perusteella juhlassa apurahan sai yhteensä 43 henkilöä, työryhmää tai yhdistystä. Juhlassa jaettiin myös stipendejä korkeakouluopintoihin.

Opetusministeri Henna Virkkunen käsitteli juhlapuheessaan taidekasvatuksen tilannetta. Lasten ja nuorten tilannetta peilasi myös Schildtin palkinnon juhlassa vastaanottanut professori Lasse Kannas puheessaan, joka käsitteli lasten ja nuorten terveyden edistämisen haasteita 2010 -luvulla.

Tänä vuonna jakovuorossa olleista nimikkorahastoista suurimmat apurahasummat myönnettiin Elsa ja Frans Marpion rahastosta (yhteensä 36.000 euroa), Keskisuomalaisen rahastosta (30.000) sekä Päiviö Hetemäen rahastosta (21.000). Kaikkiaan nimikkorahastojen osuus koko tukisummasta oli 198.000 euroa. Vuonna 2008 julkistetusta Erkki ja Tuula Laatikaisen lahjoitukseen perustuvasta nimikkorahastosta jaettiin nyt ensimmäiset apurahat.

Kokovuotisia apurahoja taiteelliseen ja tieteelliseen työskentelyyn jaettiin kaikkiaan 10 kappaletta. Määrä on sama kuin edellisessä jaossa vuonna 2008. Kokovuotiset apurahat kohdentuivat taiteelliseen työskentelyyn sekä väitöskirjatyöhön ja väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen.


Schildtin palkinto

Terveyskasvatuksen professori Lasse Kannas sai vuoden 2010 Schildtin palkinnon ansioistaan tieteellisessä tutkimuksessa, terveyskasvatuksen tutkimusalan ja oppiaineen kehittämistyössä, tieteen popularisoinnissa sekä tiedehallinnossa. Joka toinen vuosi Keski-Suomen Kulttuurirahaston Schildtin nimikkorahastosta jaettava palkinto on arvoltaan 15.000 euroa. Palkinnon toivotaan innoittavan edelleen Kannaksen ansiokasta tieteellistä tutkimustyötä.

Lasse Kannas (s. 1951) johtaa Terveyden edistämisen tutkimuskeskusta ja on Jyväskylän yliopiston Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan dekaani. Hän on toiminut 1970-luvulta alkaen Jyväskylän yliopistossa terveyskasvatuksen tutkijana, lehtorina, apulaisprofessorina ja vuodesta 1997 alkaen professorina.

Kannaksen tutkimustyö on kohdistunut erityisesti kouluikäisten nuorten terveyskysymyksiin. Hänen johdollaan käynnistettiin mm. Suomessa uniikki yliopistollinen terveyskasvatuksen asiantuntijakoulutus 1980-luvun alussa. Professori Kannas on myös koulujen opetusohjelmien terveystiedon oppiaineen keskeinen kehittäjä.


Schildtin palkinto kohdistetaan niille elämänaloille, joihin piirilääkäri Wolmar Schildtin toiminnot keskeisimmin kohdistuivat. Tällaisia aloja ovat ensisijaisesti suomen kieli, suomenkielinen kulttuuri, opetustoimi, kansanterveys ja kansalaisten taloudellisen tietämyksen syventäminen ja laajentaminen.

Aiemmin Schildtin palkinnon ovat saaneet professorit Päivi Häkkinen 2008, Jaakko Pehkonen 2004, Pirjo Linnakylä 2001, Heikki Lyytinen 1996, Pekka Neittaanmäki 1993, Mauno Jokipii 1990, Eino Heikkinen 1988 ja Juhani Kantele vuonna 1987.

Takaisin uutislistaukseen

Keski-Suomen rahaston apurahat 13.5.2010 (pdf)