Takaisin artikkelilistaukseen
Etelä-Savon rahasto
Etelä-Savon rahastolta 635 000 euroa
12.1.2015

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston apurahat ovat haettavina 10.1.–10.2.2015.

Rahasto jakaa 635 000 euroa apurahoja eteläsavolaisille tieteen- ja taiteenharjoittajille sekä Etelä-Savossa suoritettavaa tai siihen kohdistuvaa tieteellistä tai taiteellista työtä varten. Tavallista suurempaa rahoitusta tarvitseviin Kärkihankkeisiin voidaan myöntää 40 000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana. Lisäksi apurahoja myönnetään lastenkulttuuriin ja kotiseututyöhön.

Apurahat myönnetään yleisrahastosta ja tänä vuonna seuraavista nimikkorahastoista: Aili ja Leo Davidssonin rahasto, Etelä-Savon Säästöpankin rahasto, Ahti Karjalaisen rahasto, Olli Kervisen rahasto, Kaisu ja Urho Kiukkaan rahasto, Riitta Kivimurron rahasto, William, Bertta ja Erkki Lylyksen rahasto, August Mehtälän rahasto, Mikkelin keskussairaalan 200-vuotisrahasto, Toivo Pyyn rahasto, Rantasalmen rahasto, Suur-Savon Energiasäätiön rahasto, Irma ja Matti Toivakan rahasto, Valioasu Oy:n rahasto sekä Salme ja Viljo Virtasen rahasto.

Hakemus tulee lähettää sekä sähköisesti että allekirjoitettuna paperitulosteena. Sisältöjen tulee olla yhdenmukaiset. Hakuaika päättyy tiistaina 10.2.2015.

Apurahat jaetaan Etelä-Savon rahaston vuosijuhlassa Pieksämäellä 6.5.2015.

Katso myös

Hakuohjeet 2015

Etelä-Savon rahaston apurahat ja painopisteet