Takaisin artikkelilistaukseen
Etelä-Savon rahasto
Etelä-Savon rahasto tukee ikäihmisten kulttuuri- ja taidetoimintaa
16.1.2012
Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto käynnisti syksyllä 2011 kolmivuotisen KULTA-hankkeen, jossa koulutetaan taiteilijoita tarjoamaan kulttuuripalveluja ikäihmisille ja tuetaan vanhusten hoiva- ja hoitoalan laitoksia kulttuuritoiminnan järjestämiseen.

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto käynnisti syksyllä 2011 kolmivuotisen KULTA-hankkeen, jossa koulutetaan taiteilijoita tarjoamaan kulttuuripalveluja ikäihmisille ja tuetaan vanhusten hoiva- ja hoitoalan laitoksia kulttuuritoiminnan järjestämiseen.

Osa hanketta on viidentoista ammattitaiteilijan muodostama Kultaverkosto. Taiteilijat työskentelevät eri puolilla Etelä-Savon maakuntaa, edustaen useita taiteenaloja. He tarjoavat kulttuuripalveluja erikuntoisille laitoksissa tai kotona asuville ikäihmisille. Palvelut voivat olla esimerkiksi taidetyöpajoja, yhteisöllistä taidetoimintaa tai valmiita esityksiä. Kultaverkosto toteutetaan yhdessä Etelä-Savon taidetoimikunnan kanssa.

Lisäksi KULTA-hanke myöntää ikääntyneiden kulttuuritoiminnan tukea maakunnassa toimiville hoito- ja hoiva-alan laitoksille. Laitokset tulevat toiminnan piiriin kahdessa vaiheessa. Kolmessa pilottikohteessa - Kyyhkylän kuntoutuskeskus (Mikkeli), Palvelutalo Annakoti (Mikkeli), Villa Saimaa (Savonlinna) - toiminta alkaa helmikuussa. Syksyllä 2012 toimintaan valitaan avoimella haulla mukaan kolme uutta laitosta.

Kohtauspaikaksi sekä taiteen tekijöille että kulttuuri- ja taidepalveluja tarvitseville on avattu verkkosivusto www.kultaverkosto.info. Kaikki Kultaverkostoon kuuluvat eteläsavolaiset taiteilijat esittäytyvät ja kertovat siellä ikäihmisille suunnatuista kulttuuripalveluistaan. Sivusto toimii myös uutisfoorumina KULTA-hankkeen etenemisestä kiinnostuneille.
 
Koulutusjakso takana, tutkimus kulttuurin vaikutuksista alkamassa

Kultaverkostoon kuuluvat taiteilijat ovat saaneet hankkeen ensimmäisenä vuonna 2011 luovan alan,  lääketieteen ja hoiva-alan koulutusta. Koulutuksen tarkoituksena on ollut lisätä taiteilijoiden valmiuksia tunnistaa ja huomioida ikäihmisten erityistarpeet, tuotteistaa ja toteuttaa laitosympäristöön sopivaa taidetoimintaa yhteistyössä hoito- ja hoivahenkilöstön kanssa sekä tarjota taidetoimintaa myös laitosympäristöjen ulkopuolella asuville vanhuksille.

Hankkeeseen liittyvästä tutkimuksesta vastaa VTT Hanna-Liisa (Assi) Liikanen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää vanhuksille suunnatun taide- ja kulttuuritoiminnan merkitystä ja vaikutuksia vanhusten hoito- ja hoivalaitosten henkilökunnan hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Tutkimuksen avulla halutaan selvittää myös sitä, kuinka taidetoiminta vaikuttaa itse hoitoyksikön työtapoihin ja miten pitkäaikaisia vaikutukset ovat. Tutkimuksen vertailuaineistona käytetään muita viimeaikaisia tutkimuksia, jotka käsittelevät taidelähtöisten menetelmien tai taideinterventioiden käyttöä hoitolaitosten työyhteisöissä.

Tutkimustulokset kulttuuritoiminnan merkityksestä ovat pääosin olleet positiivisia. Kulta-hankkeeseen nivoutuva tutkimus pyrkiikin muiden tavoitteidensa ohella hahmottamaan, millä tavalla taiteilijoiden ja hoitolaitosten yhteistyötä voisi mallintaa paikallisesti tai jopa valtakunnallisesti. Tutkimushanke käynnistyy mikkeliläisen Annakodin hoitohenkilöstölle suunnatuin alkukyselyin helmikuussa 2012.

Hanna-Liisa Liikanen on valmistellut opetusministeriölle 2010 julkistetun Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelman vuosille 2010–2014. Omassa väitöskirjassaan Taide kohtaa elämän (2003) hän on tutkinut kulttuuritoimintaa itäsuomalaisissa hoitoyksiköissä.
 
Lisätiedot KULTA-hankkeesta

www.kultaverkosto.info

Etelä-Savon rahaston asiamies Päivikki Eskelinen-Rönkä, paivikki.eskelinen-ronka[at]skr.fi

Amanuenssi Olli Vallinheimo, Suomen Kulttuurirahasto, olli.vallinheimo[at]skr.fi

Valt. tri Hanna-Liisa (Assi) Liikanen, assi.liikanen[at]gmail.com