Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Argumenta -hankkeet tutkijoiden ja tieteiden välisen keskustelun herättämiseen
25.5.2010

Suomen Kulttuurirahasto pyytää esityksiä yhden tai useamman Argumenta-hankkeen käynnistämiseksi vuosina 2010-2011. Argumenta on rahoitusmalli, jonka tarkoitus on luoda tutkijoiden ja tieteiden välistä keskustelua ajankohtaisista, merkittävistä tutkimusaiheista.

Argumentan ydin on pitempi seminaarien ja mahdollisten työpajojen sarja, jossa keskustellaan kilpailevista näkökulmista ja avoimista kysymyksistä, teorioista ja käytännöistä. Siihen voi liittyä myös muuta toimintaa, mutta rahoitusta ei ole tarkoitettu varsinaiseen tutkimustyöhön.

Argumentan aiheet valitaan siten, että ne ovat sekä tieteellisesti kiinnostavia että yhteiskunnallisesti laajakantoisia. Ne voivat olla päivänpoliittisen väittelyn kohteena, mutta Argumenta antaa tilaisuuden keskusteluun nimenomaan tieteellisistä lähtökohdista.

Argumenta-sarjassa on tähän mennessä käynnistetty kahdeksan hanketta, viimeisimpinä Suomalainen kaupunki tapahtumapaikkana, Demokratia ja sosiaaliset innovaatiot sekä Biomassan kestävä käyttö. Kunkin hankkeen kesto on ollut noin kaksi vuotta ja budjetti 150.000-200.000 euroa. Rahoitusta on käytetty lähinnä koordinaattorikuluihin sekä seminaarien ja muiden tapahtumien järjestämiseen.

Vapaamuotoiset esitykset (3-4 liuskaa) toimitetaan Suomen Kulttuurirahastolle 9.8.2010 mennessäword-tiedostona sähköpostiosoitteeseen argumenta@skr.fi. Rahaston hallitus päättää hankkeiden käynnistämisestä syksyn kuluessa. Hankkeen johtajan kanssa neuvotellaan tarkemmasta aikataulusta ja budjetista.

Lisätietoja saa rahaston toimistosta, puh. 09 612 810 (vaihde).

Takaisin uutislistaukseen