Hakutyökalut
Hae hakusanalla

Kulttuurikunto

Suomen Kulttuurirahasto ja YLE ovat yhdistäneet voimansa kansalaisten kulttuurikunnon kohottamiseksi.

Kulttuurikunto on Suomen Kulttuurirahaston, YLEn ja Svenska Kulturfondenin mittava, valtakunnallinen yhteishanke, joka käynnistyi syksyllä 2008. Kampanjan yhteydessä lähetettiin YLE Kulttuurin tuottama Kulttuurikuntoklinikka-televisiosarja TV1:ssä.

"Tukemalla YLEn toteuttamaa Kulttuurikuntokampanjaa Suomen Kulttuurirahasto haluaa kiinnittää huomiota siihen, että kulttuurin tulisi eri muodoissaan olla kaikkien ulottuvilla. Kampanja pyrkii madaltamaan kynnystä osallistua erilaisiin kulttuuritapahtumiin tai muihin kulttuuriharrastuksiin. Erityisesti haluamme omalta osaltamme vahvistaa orastavaa kulttuuriharrastusta sekä ehkäistä ja hidastaa kulttuurikunnon rapistumista", toteaa Suomen Kulttuurirahaston johtokunnan puheenjohtaja, professori Matti Sintonen.

Kulttuurikunto-kampanja muistuttaa, että jo kolme kertaa viikossa puoli tuntia kulttuuria riittää ylläpitämään kulttuurikuntoa. Mikäli tavoitteena on kunnon kohottaminen, kampanja suosittelee harrastamaan lajeja, jotka nostattavat sykettä ja aiheuttavat henkistä hikoilua.

Kampanjan keskeisenä välineenä on kulttuurikuntokortti, jonka saa tulostettua Kulttuurikunnon nettisivuilta ja kulttuurilaitoksista. Korttia tarjotaan myös työnantajien käyttöön; päämääränä on kannustaa työnantajia ottamaan kulttuurikuntoilu osaksi työhyvinvoinnin kehittämistä - ja samalla nostamaan työpaikan vetovoimaa.

Kulttuurikunto suosittelee -merkki on kaikkien kulttuuripalvelujen tarjoajien käytössä vapaasti ja vastikkeetta. Sitä toivotaan käytettäväksi erityisesti sellaisten tilaisuuksien yhteydessä, jotka soveltuvat aloitteleville, pitkän poissaolon jälkeen kulttuurin pariin palaaville tai uusia kokemuksia etsiville kulttuurikuntoilijoille.

Kulttuurikunto pyrkii yhdistämään kulttuuritarjonnan, työnantajien kannustuksen ja kulttuurikuntoilijoiden aktiivisuuden verkostoksi, jossa kaikki hyötyvät.

Kulttuurikunto-kampanjan tavoitteena on poistaa kulttuurin käyttöön liittyviä pelkoja ja ennakkoluuloja, innostaa uusien lajien kokeiluun, saada aikaan myönteisiä kulttuurielämyksiä ja tehdä kulttuurin käytöstä helppo osa arkea.

"Kulttuurin terveysvaikutukset ovat kiistattomia," toteaa Kulttuurikunnon tuottaja, projektipäällikkö Marjaana Mykkänen ja jatkaa: "Maa on täynnä kulttuurikuntosaleja. Miksi niiden pitäisi olla vain ylikuntoisten käytössä?" Apulaistuottaja Minna Joenniemi huomauttaa, että "merkinnän kulttuurikuntokorttiin voi tehdä oman tunnon mukaan iltasadun lukemisesta yhtä lailla kuin oopperassa käynnistä. Kuntoilu on joka tapauksessa tehokkaampaa, jos venyttelee tunteita ja ajatuksia suorituksen jälkeen".

Kulttuurikuntokampanjan rahoituksesta vastaa Suomen Kulttuurirahasto. Sekä kampanjan että tv-sarjan tuotannosta vastaa YLE Kulttuuri.




Sivun alkuun