Hakutyökalut
Hae hakusanalla

Etelä-Karjalan rahasto

Etelä-Karjalan rahasto on perustettu vuonna 1962. Se on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta ja toteuttaa tarkoitustaan, Etelä-Karjalan maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaalimista ja kehittämistä, myöntämällä apurahoja ja palkintoja sekä järjestämällä muutakin kulttuuritoimintaa toimialueensa 11 kunnan alueella.

Rahaston tärkein tehtävä on apurahatoiminta. Apurahoista päätettäessä etusijalla ovat maakunnassa syntyneet hakijat, maakunnassa suoritettava tai siihen kohdistuva tieteellinen ja taiteellinen työ sekä maakunnallisesti merkittävät kulttuurihankkeet.

Etelä-Karjalan rahasto muodostuu yleisrahastosta sekä lahjoituksiin ja testamentteihin perustuvista nimikkorahastoista . Nimikkorahastoista jaetaan apurahoja lahjoittajien toivomiin tarkoituksiin. Näiden alojen ulkopuolelle jääviä aloja tuetaan käyttötarkoitukseltaan vapaista varoista.

Rahaston toiminta ja päätöksenteko on itsenäistä sekä puolueista, etujärjestöistä ja instituutioista riippumatonta. Rahaston apurahoista päättää hoitokunta, joka edustaa monipuolisesti rahaston toiminta-alueen taiteen, tieteen, yhteiskunnan ja talouselämän asiantuntemusta.

Rahaston käytännön asioista vastaa asiamies, varatuomari Helena Kesseli. Etelä-Karjalan rahaston sihteeri on hallintopäällikkö Pirkko Kostamo.



Sivun alkuun