Hämeen rahasto sai tämän vuoden hakuaikana yhteensä 261 hakemusta. Hakemusten yhteenlaskettu rahamäärä oli 4,9 miljoonaa euroa.
Kärkihankapurahan, 34 000 euroa, Hämeen rahasto myönsi kasvatust. maisteri Touko Helasen lastenkulttuuriin kuuluvalle hankkeelle Kumutalon kulttuuritoiminnan käynnistämiseen. Toiseksi kärkihankkeeksi Hämeen rahasto nosti fil. maisteri Lotta-Sofia Aaltosen väitöskirjatyön digitaalisen lukukokemuksen ja yhteisöllisten toimintatapojen vaikutuksesta yläkoululaisten lukumotivaatioon ja kaunokirjallisuuden tulkintaan (26 000 euroa).
Taidetta hoitolaitoksiin -hankkeisiin myönnettiin yhteensä 17 000 euroa.
Tänä vuonna Hämeen rahasto ei jakanut palkintoa, koska palkintosumma akuutin koronakriisin vuoksi käytettiin apurahoihin. Taiteen puolella 1-vuotisten apurahojen sijaan jaettiin puolivuotisia apurahoja, jotta mahdollisimman moni pääsee poikkeusaikana apurahan piiriin.
Myönnetyistä apurahoista 55% jaettiin tänä vuonna taiteelle ja 45 % tieteelle. Eri alojen väitöskirjatyöskentelyjä tuettiin 9 apurahalla.